2021.09
Ajankohtaisia merkintöjä muun muassa verkon uusista välineistä, oppimisteknologiasta, tiedonhallinnasta, mobiilipalveluista ja laajennetusta todellisuudesta.
29.9.2021
Sisällöt
Keskitettyjä opaskokoelmia etätyöhön - Guides for distance learningKatso myös
|
Gogle Workspace for Education
Forms
- Kyselyohjelma Forms on elo-syyskuussa alkanut tallentaa keskeneräisiä vastauksia. Tallennetun version saa esille klikkaamalla jaettua linkkiä uudelleen.
Docs
- Tekstinkäsittelyohjelma Docsiin pystyy nyt luomaan muistilistoja työkaluvalikon ylärivistä luettelomerkinnän vasemmalta puolelta. @-merkkiä painamalla kykenee mukaan lisäämään henkilön, päiväyksen, kalenterimerkinnän tai tiedoston.
Drive
- Pilvivarasto Drivessa voi nyt siirtää offlineen kaikenlaisia tiedostomuotoja, kuten PDF:iä. Google Workspace Blog.
Meet
- Videokonferenssisovellus Meetin iOS-versiossa kykenee vaihtamaan puhujan taustalle videon. Meetin webbiversiossa ominaisuus on ollut sisäänleivottuna jo pidempään. Google Workspace Blog.
- Meet antaa käyttäjälleen nyt nootin, mikäli hänen äänessään on häiritsevää kaikua. Google Workspace Blog.
- Meet-kokoukseen voi nyt liittyä suoraan Docsin, Slidesin ja Sheetsin oikeasta yläkulmasta. Enää ei tarvitse vaihtaa sovellusta.
Sheets
- Taulukkolaskentaohjelma Sheets antaa ns. älykkäitä ehdotuksia lakanaan sijoitettavista kaavoista ja toiminnoista. Google Workspace Blog.
Sites
- Julkaisujärjestelmä Sitesissa pystyy entistä paremmin muokkaamaan valmiita ulkoasuteemoja. Uudistusta aletaan rullata sisään 6. lokakuuta lähtien. Google Workspace Blog.
- Sitesissa pystyy nyt palauttamaan yksittäisiä sivuja versiohistoriasta. Google Workspace Blog.
Muut
- Googlen Docsissa, Slidesissa ja Sheetsissä kykenee nyt katsomaan upotettuja Microsoft Office -tiedostoja. Tiedostoille pystyy tekemään kahdenlaisia asioita:
- katselemaan niitä preview-muodossa
- kopioimaan upotetun tiedoston suoraan Driveen tai lataamaan sen. Google Workspace Blog.
Lisää päivityksiä
- Cloudpoint-yhtiön sivulle on koottu sovelluskohtaiset päivitykset Googlen oppilaitospaketin tuoreutuksista viimeisen vuoden ajalta.
Microsoft Office 365 Education
Teams
- Monitoimialusta Teams sai webinaarityökalun. Heikki Hyyryläisen opasvideo.
- Teamsin kokoustallenteiden sijoituspaikka muuttui elokuussa Streamista Onedrive for Businessiin ja Sharepoint Onlineen. Microsoft Teams Documentation.
- Teamsin saavutettavuutta on paranneltu. Microsoftin välineillä saa muun muassa automaattisen litteroinnin suomenkielisestä puheesta Teams-kokoukseen. Diat voi jakaa myös Powerpoint Liven kautta, jolloin katsoja saa käännettyä diat haluamalleen kielelle yhdellä klikkauksella. Matleena Laakso.
- Teamsin uudet esittäjätilat antavat sinun valita miten kuvasi ja esitysmateriaalisi näkyvät. Matleena Laakso.
Whiteboard
- Valkotauluohjelma Whiteboardia ehostettiin syyskuussa. Mukaan tulivat mm. mallipohjat sekä undo-redo. Petri Jämsen.
Lisää päivityksiä
Mobiilipalvelut (ja kannettavat)
Apple
- Apple julkisti 14. syyskuuta uudet mobiililaitteensa. iPhone 13 -älypuhelimesta esiteltiin neljän sisaruksen perhe, johon perusmallin lisäksi kuuluvat riisuttu Mini, enemmän varusteltu Pro ja järeä luksusluuri Pro Max.
iPhone 13:n merkittävimmät uudistukset liittyvät kamerakykyihin. Yhtiö itse väittää uuden Pro-mallin suoriutuvan aina kriittisestä hämärätilan kuvauksesta 2,2 kertaa paremmin kuin edeltänyt Pro 12. Kalleimpiin malleihin on sisäänleivottu Cinematic-kuvatila, joka mahdollistaa videokuvauksesssa syvyystilat ja sen, että tarkennus vaihtuu automaattisesti liikkeen mukana. iPhone 13:t tulivat Suomessa myyntiin 24. syyskuuta. Vaikka yleisesti iPhonen 13:n uudistuksia ei pidetty maailmoja mullistavana, sai Cinematic Mode suopeat arvostelut kriitikoilta. Review by Engadget. Review by Cnet. Another review by Cnet. Review by Wired. The Next Web. New York Times. - Applen uusi mobiilikäyttöjärjestelmä iOS 15 tuli suuren yleisön saataville 20. syyskuuta, mutta perinteiseen tapaan sitä ei kannata ladata käyttöön heti kättelyssä. Cnet. Wired. Review by Cnet.
Microsoft
- Microsoft julkaisi Surface Laptop Studio -kannettavan 23. syyskuuta. Se on varustettu yhtiön uudella Windows 11 -käyttöjärjestelmällä. Arvostelut ovat olleet pääasiassa suopeita. Review by TNW. The Next Web.
Xiaomi
- Xiaomin uusi 11T Pro -kännykkä latautuu 17 minuutissa. Engadget.
Oppimisteknologia
- Perinteinen 300 parhaan oppimisteknologisen sovelluksen arvolista on julkaistu Britanniassa. Vuoden 2021 tulokset perustuvat pedagogien ja muiden tietoammattien harjoittajien vertaisarvioon. Äänestykseen osallistui yli kaksituhatta ammatinharjoittajaa 33 eri maasta. Kolmen kärki oli täsmälleen sama kuin vuonna 2020: Youtube, Zoom ja Google Search.
Toisen pandemiavuoden tiliin voitaneen sijoittaa se, että suuryhtiöiden digitaaliset oppimisympäristöt luovivat kärkikymmenikössä yhden sijan verran ylöspäin: Microsoftin Teams pysäköi itsensä sijalle 4 ja Googlen Drive/Docs portaalle 6. - Asiantuntija Harto Pönkä on koonnut digitaalisen oppimisen ja opetuksen trendit, 2021.
- Adobe Sparkiin on tehty pieniä muutoksia. Kun olet lisännyt kuvan tai videoklipin, näkyy sen oikeassa yläkulmassa pieni kynän kuvake. Siitä klikkaamalla pääsee zoomaamaan kuvaa tai leikkaamaan videota ja muokkaamaan sen ääniä. Matleena Laakso. Adobe Spark -ohjeita.
- Visuaalisen oppimisen sovellus Thinglink tarjoaa nyt 3D-malleja. Matleena Laakso.
Lyhyesti
- Uuteen Windows 11 -käyttöjärjestelmään on tulossa uusi versio Microsoft Teamsista eli Teams Chat. Windows 11 julkaistaan 5. lokakuuta eli samana päivänä, jolloin yhtiön uusi sovelluspaketti Office 2021. PC World. Techcrunch.
- Pikaviestipalvelu Whatsappille langetettiin 267 miljoonan dollarin sakko GDPR:n eli Euroopan tietosuojadirektiivin rikkomisesta. Techcrunch.
- Googlen uusi tekoäly Deep Mind Perceiver pystyy käsittelemään samanaikaisesti tekstiä, videokuvia ja Lidar-tyyppisiä pistepilviä (lidar=optinen tutka). ZD Net.
- Amazon julkaisi kotia vartioivan Astro-robotin. BBC.
- Liettua kehottaa luopumaan kiinalaisista puhelimista tietoturvaongelmien vuoksi. BBC.
Uutta kirjallisuutta
Metropolian kirjaston Pinterest-tili tarjoaa katsauksen uusimpaan kirjallisuuteen verkon uusien välineiden, opetusteknologian, yhteisöllisen median ja mobiilipalveluiden alalta.
Koonnut ja toimittanut
Petri Silmälä, Metropolian tietohallinto, yhteistyössä Metropolian kirjaston kanssa.
Kirjoita lisäykset ja korjaukset sivun kommenttikenttään. Lähetä uutisvinkit sähköpostilla osoitekaavalla etunimi.sukunimi@metropolia.fi
Seuraavat Digiuutiset ilmestyvät 24. marraskuuta 2021. Seuraa kuulutuksia!
Lisää uutisia
.
Tärpit
Erityisen kiinnostava, merkittävä tai hyödyllinen uusi väline tai palvelu tai oleellinen pointti (opettajan näkökulma).
Lue Digi 2020
Zoom vs. Teams vs Meet. Sähköisen julkaisemisen tilanne tänään. Eväitä virtuaalitapahtumien järjestämiseen. Muun maissa näitä käsittelee Digi 2020 ~e-kirja, jonka voit ladata ja lukea ilmaiseksi!
- Created by Petri Silmälä, last modified on 29.9.2021
You are viewing an old version of this page. View the current version.
Compare with Current View Page History
« Previous Version 20 Current »
- No labels