Youtube
Youtube on vuonna 2005 Yhdysvalloissa perustettu videonjakopalvelu, jonka Google-yhtiö osti vuotta myöhemmin.
Youtube on videonjakopalveluista suosituin; sen tiedostoja ladataan miljoona hieman yli 20 sekunnissa (2019}.
Palveluun voi tallentaa WMV-, AVI-, MOV- ja MPEG-muotoisia tiedostoja. Niitä voidaan nykyisin ladata myös HD-tasoisina.
Youtubea käyttävät jakelukanavanaan musiikkiartistit, elokuva- ja videotaiteilijat, yritykset, yhteisöt, oppilaitokset ja yksityishenkilöt. Jakelun helpottamiseksi on kehitetty tekniikka, jonka avulla videoita voi upottaa (embed) suoraan eri WWW-sivustoihin ja blogeihin.
Videonjakopalvelu on avoimuutensa vuoksi joutunut tekijänoikeuskiistojen välikappaleeksi. Monet tv-yhtiöt sekä elokuva- ja musiikkikustantamot ovat kuitenkin valinneet Youtuben viralliseksi jakelukanavakseen.
Keskustelua on myös herättänyt erilaisten ääriliikkeiden tapa käyttää Youtubea vaikuttamiskanavanaan.
Youtube avasi lähinnä Spotifyn kera yleisön suosiosta kilpailevan musiikkipalvelu Youtube Musicin kesällä 2018.
Osoite
Kirjallisuutta - Literature
- Ohjeet (FI virallinen)
- Create a Youtube channel (EN, official)
- Wikipedia (EN, 2023)
- Beginner's guide (EN, 2022)
Videoita - Videos
- Youtube Help video channel on Youtube (EN, FI, official)
- Youtube Tutorial playlist (EN, 2022)
- How to create a Youtube video channel (EN, 2022)
Käyttöehdot
Sovellus kuuluu Metropolian virallisiin työ- ja opiskeluvälineisiin.
Metropolian opiskelijat ja henkilökunnan jäsenet käyttävät palvelua Metropolia-tunnuksillaan. Linkit oppaisiin.
Käyttäjätukea antaa Metropolian tietohallinnon Helpdesk.
Sovellusta Metropolian töihin käytettäessä on noudatettava Metropolian pilvipalveluehtoja.
Pilvipalvelujen tietoturvallinen käyttö
Google Workspace jakaa keräämiään tietoja Google-yhtiön sisällä tai myös muille yhtiöille.
- Created by Petri Silmälä, last modified on 2.2.2023