Perusteita
Blogi (weblog, blog) on verkkosivu tai -sivusto, jossa sisällöt ovat yleensä aikajärjestyksessä siten, että tuorein viesti on sivun yläreunassa.
Bloggauksen tyylilajiin kuuluu ajankohtaisuus ja spontaanisuus. Ne tukevat myös syötteitä, joiden avulla on helppo levittää tietoa ja seurata eri verkkopalvelujen päivityksiä. Lukijat kykenevät myös joustavasti kommentoimaan blogien sisältöjä.
Suurinta osaa blogeista ylläpidetään blogipalvelun tai itse asennetun ohjelmiston avulla. Suomalaisiin blogipalveluihin kuuluvat muun muassa Blogit.fi ja Vuodatus.net.Kansainvälisistä blogialustoista arvostetaan eniten Wordpressiä ja Bloggeria. Alalle on noussut myös uusia yrittäjiä kuten Medium. 2010-luvulla trendi on vienyt myös kohti entistä pelkistetympia blogiohjelmia. Niihin kuuluvat muun muassa Ghost ja Svbtle.
Blogit yleistyivät Suomessa vuosina 2006-2007. Niiden merkityksestä kertoi se, että mediatalot pyrkivät tuolloin ostamaan itsenäisiä blogipalveluja. Esimerkiksi vuonna 2008 hankki Iltalehti omistukseensa Vuodatus.netin. Sittemmin bloggaamisen into on hieman tasoittunut sosiaalisen median läpimurron myötä.
Blogit pystytään yleisönsä perusteella jakamaan karkeasti kahteen pääluokkaan: ulkoisiin ja sisäisiin. Ulkoiset blogit on suunnattu kaikille verkon käyttäjille. Yleisiä ulkoisen blogein lajeja ovat muun muassa yritysten toimitusjohtajien blogit sekä poliitikkojen verkkopäiväkirjat. Sisäinen blogi taas on kohdistettu organisaation omalle väelle.
Yleensä blogikirjoitus sisältää vähintään muutaman rivin tekstiä. Lyhyistä, alle 140 merkin viesteistä koostuvaa bloggaamista kutsutaan mikrobloggaamiseksi. Tunnetuin mikrobloggaamisen väline on Twitter.
Bloggaamisen muihin alalajeihin kuuluu muun muassa videobloggaaminen eli vloggaaminen.
Kirjallisuutta - Literature
- Wikipedia (EN, 2018)
- How to start a blog (EN, 2018)
- What is blogging and why is it popular? (EN, 2018)
- Blogging basics (EN, 2017)
- Learn blogging (EN, 2017)
- Why do university-managed blogs matter? (EN, 2015)
- Miksi korkeakoulussa työskentelevän kannattaa blogata? (FI, 2018)
- Miksi yritysblogin pitäminen kannattaa? (FI, 2018)
- Wikipedia (FI, 2018)
- Blogin perustaminen (FI, 2017)
- Viisautta blogin käyttöön (FI, 2015)
- Bloggaamisen perusteet (FI)
Videoita - Videos
- How to make a Wordpress blog (EN, 2017)
- Blogs in Plain English (EN, 2007)
- Blogin perustaminen (FI, 2016)
- Created by Petri Silmälä, last modified on 11.2.2020
You are viewing an old version of this page. View the current version.
Compare with Current View Page History
« Previous Version 33 Next »
- No labels