...
- MIT News. MIT:n laboratoriossa on kehitetty Alterego-väline, joka osaa tulkita puhetta ennen kuin sen esittäjä ehtii varsinaisesti lausua sanat suustaan.
- Edelleen tappiota tekevä Spotify kirjautui pörssiin huhtikuun alussa. Musiikin suoratoistopalvelun pörssiarvo asettui 22 miljardiin euroon, mikä on alle puolet Suomen valtion budjetista. Helsingin Sanomat.
- Acer on julkaissut ohuimman pöytätietokoneensa. Aspire S24:n kannen ja pohjan väliin mahtuu vain 5,97 millimetriä. C-Net.
- Uusi lohkoketjumenetelmä on joutumassa törmäyskurssille EU:n tietosuojalakien kanssa. Lohkoketjuun sijoitettua tietoa ei voi muuttaa, mikä on ristiriidassa EU:n vaatimuksen kanssa, jonka mukaan data pitää voida hävittää määräajan jälkeen. The Next Web.
- Jyväskylän yliopiston Someri-tutkijaryhmä on koonnut sivulleen luettelon sosiaalisen median väitöskirjoista.
- Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta on julkaissut ennusteen vuosien 2018-2017 teknologisesta kehityksestä, joka muuttaa yhteiskunnan toimintatapoja. Niihin kuuluvat kohtalaisina itsestäänselvyyksinä muun muassa tekoäly, virtuaalitodellisuus, lisätty todellisuus ja älykäs liikenne.
Uutta kirjallisuutta
Metropolian kirjaston Pinterest-tili tarjoaa katsauksen uusimpaan kirjallisuuteen verkon uusien välineiden, opetusteknologian, yhteisöllisen median ja mobiilipalveluiden alalta.
...