Janita Hanhivaara, Laura Sipiläinen
Ihmisellä on useimmiten kaksi munuaista, jotka sijaitsevat selän keskiosassa alimpien kylkiluiden takana. Munuaisten tehtävänä on muodostaa virtsaa sekä säädellä elimistön happo-emästasapainoa ja osallistua myös elimistön D-vitamiiniaineenvaihduntaan. Munuaiset toimivat ikään kuin elimistön pesukoneena. Ne poistavat elimistöstä ylimääräistä nestettä, suoloja ja kuona-aineita sekä muita aineita kuten lääkkeiden aineenvaihduntatuotteita.
Mikäli munuaisten toimintaa heikkenee niin, että elimistön nestetasapaino ja puhdistustoiminta vaarantuvat, kutsutaan sitä munuaisten vajaatoiminnaksi. Tällöin potilas tarvitsee keinomunuaishoitoa eli dialyysia. Dialyysi korjaa kehon nestetasapainoa ja puhdistaa elimistöä kuona-aineista. Dialyysilla korjataan myös kalium-, kalsium- ja fosforitasapainoa sekä happo-emäs -tasapainoa. Koska dialyysillä voidaan korjata näitä vain osittain, tarvitaan tueksi myös tarkka ruokavalio sekä lääkitys.
Munuaisten vajaatoiminnalla tarkoitetaan, että veri ei puhdistu kunnolla kuona-aineista ja nestettä ei poistu riittävästi elimistöstä. Tämä voi johtua monenlaisista syistä, mutta tyypillisimpiä aiheuttajia ovat diabetes, hoitamaton verenpainetauti, verisuonten kalkkeutuminen, perinnölliset munuaissairaudet tai verisuonten ja munuaisten tulehdustaudit. Huomattava ylipaino on merkittävä riskitekijä. Pienet lapset voivat jo syntyessään sairastaa tai sairastua myöhemmin munuaistautiin. Munuaisten vajaatoiminta etenee yksilöllisesti riippuen mikä on vaurioittanut munuaiset. Viidesosalla munuaisten toiminnasta voi vielä elää lähes normaalia elämää. Pitkäaikainen, hitaasti kehittyvä munuaisten vajaatoiminta johtaa useimmiten pysyvään muutokseen, jossa munuaisten toiminta heikkenee tai tehokkaasta hoidosta huolimatta loppuu kokonaan. Tällöin hoitona on dialyysihoito. Munuais- ja maksaliiton munuaistautirekisterin mukaan Suomessa on dialyysihoidossa yli 1800 henkilöä, joista 1462 potilasta saa hemodialyysihoitoa ja 340 peritoneaalidialyysihoitoa.
Hemodialyysillä tarkoitetaan keinomunuaishoitoa, jossa verestä puhdistetaan ylimääräinen neste ja kuona-aineet dialyysikoneen avulla. Nimi tulee kreikan kielen sanoista hemo, veri, ja dialysis, suodatus, eli hemodialyysi tarkoittaa veren suodattamista. Dialyysihoidolla korvataan osittain omien munuaisten toimintaa. Suomessa hemodialyysihoidot on aloitettu kesäkuussa vuonna 1961 ja hoidot ovat yleistyneet 1970-luvulta lähtien. Edellytyksenä hoidolle on, että potilaan verenkierto voidaan turvallisesti ja toistuvasti kytkeä dialyysilaitteeseen.
Ennen dialyysin aloitusta tarvitaan fisteli, jonka kautta dialyysihoito voidaan antaa. Verisuonikirurgi tekee fistelin yleisimmin käsivarteen ihon alle yhdistämällä valtimon ja laskimon toisiinsa yhdeksi suureksi verisuoneksi. Tätä suonta kutsutaan AV-fisteliksi (A=arteria, V=vena). Tämä tulee tehdä hyvissä ajoin, usein kahdesta kolmeen kuukautta, ennen dialyysihoitojen aloitusta. Fistelin tarkoituksena on lisätä laskimoiden verenvirtausta ja palpoidessa sen kohdalla tuntuu värinää verenvirtauksesta johtuen. Mikäli fisteliä ei jostain syystä ole mahdollista tehdä, asennetaan potilaan kaulalle katetri joko väliaikaisesti tai pysyvästi, jonka kautta dialyysi voidaan toteuttaa. Keskuslaskimokatetrihoidossa tulee huomioida huolellinen aseptiikka ja työjärjestys sekä katetria käsitellessä potilaan tulee olla Trendelenburgin asennossa.
Hemodialyysihoidon aluksi fisteliin asetetaan kaksi neulaa, joihin on yhdistetty letkusto hemodialyysilaitteeseen. Toisen neulan kautta dialyysilaitteen pumppu kuljettaa veren kapillaariputkia pitkin keinomunuaiskalvoston tuhansiin kapillaariputkiin, eli dialysaattoriin. Dialysaattorissa nesteiden pitoisuudet pyrkivät tasoittumaan, kun liuenneet aineet siirtyvät väkevämmästä konsentraatiosta letkuja pitkin miedompaan. Puhdistumisen jälkeen veri palaa potilaan kehoon letkustoa pitkin toisen neulan kautta. Myös dialyysineste virtaa dialysaattoriin huuhdellen kapillaariputkia. Hemodialyysissä käytettävä ulkoneste, jossa veri puhdistuu, muodostuu puhdistetusta vedestä, kantaliuoksesta ja bikarbonaatista. Kerrallaan vain pieni määrä verta on kehon ulkopuolella.
Dialyysihoitojen välissä potilaaseen kertynyt urea, kreatiini, kalium ja fosfori siirtyvät veritilasta dialyysinesteeseen ja dialyysinesteestä siirtyy vereen bikarbonaattia. Elimistöön kertynyt ylimääräinen neste poistuu dialyysinesteeseen kehitetyn alipaineen avulla, jonka avulla imetään haluttu määrä nestettä kalvojen läpi. Tässä ultrafiltraatiossa poistuvat kuona-aineet sitoutuvat kalvoon, jolloin ne poistuvat elimistöstä. Veri kulkee kalvojen välissä ja kalvojen toisella puolella dialyysineste kulkee toiseen suuntaan. Käytetty dialyysineste poistuu dialyysilaitteesta viemäriin.
Sairaanhoitajan tehtävänä on seurata potilaan vointia dialyysihoidon aikana komplikaatioiden varalta. Dialyysikone tarkkailee jatkuvasti muun muassa veren kulkua ja dialyysinesteen ominaisuuksia turvallisen hoidon takaamiseksi sekä ilmoittaa hoidon aikana veriletkuston ja dialyysifiltterin paineen, verivolyymin eli nesteenpoiston tehokkuuden, veritien toimivuuden sekä dialyysihoidon tehokkuuden eli puhdistuman määrän. Dialyysihoidon aik ana voidaan antaa tietyt iv-injektiot, iv-infuusiot ja verensiirrot.
Ennen jokaisen hoidon aloitusta dialyysilaite suorittaa itsenäisen testin, joka paljastaa laitteessa olevan vian tai toimintahäiriön. Myös jokaisen hoidon lopuksi laite desinfioidaan valmistajan ohjeiden mukaisesti. Dialyysin tietojärjestelmä lähettää automaattisen raportin toteutetusta hoidosta potilaan OmaKanta-palveluun. Vaihtoehtona dialyysihoidolle on elinsiirto, kuitenkin elinsiirron ehtona Suomessa on dialyysihoito.
LÄHTEET
Baxter Suomen kotisivut. www.baxter.fi ja www.dialyysi.fi
Honkanen, Eero. Ekstrand, Adneta. 2006. Munuaisten kroonisen vajaatoiminnan dialyysihoito. Suomen lääkärilehti. 61(15-16):1699-1704. Luettu 1.3.2017.
Huttunen, Mika. 2016. Hemodialyysi. Sairaanhoitajan käsikirja. Terveysportti. Päivitetty 4.11.2016.
Munuais- ja maksaliiton kotisivut. www.muma.fi