Selkärangan rakenne
Ihmisen selkäranka koostuu nikamista, jotka suojaavat selkäydinnestetilaa ja siinä kulkevaa selkäydintä. Se on taipuisa ja tukee ihmisen vartaloa. Nikamia on yhteensä 32-34 kappaletta ja niistä on 7 kaula-, 12 rinta-, 5 lanne-, 5 risti- ja 3-5 häntänikamaa.
Kuva 1. Selkärangan rakenne (Timonen Hannu, 2012, Hoito).
Nikama koostuu solmusta, haarakkeista ja kaaresta. Solmu toimii selkärangan kantavana osana ja haarakkeet puolestaan toimivat selkääliikuttavien jänteiden kiinnittymiskohtina. Kaari suojaa selkäydinkanavaa, jossa selkäydin ja hermosäikeet kulkevat.
Selkäydin alkaa kaularangasta ja päättyy ensimmäisen lannenikaman kohdalle, jonka jälkeen se jakaantuu erillisiksi hermosäikeiksi. Myös kaula- ja rintarangan alueella selkäytimestä erkanee hermosäikeitä ja ne poistuvat selkäydinkanavasta nikamien välistä. Selkäydinkanavaa suojaa luukalvo ja kovakalvo, joiden välissä on epiduraalitila, jossa on laskimoita ja rasvakudosta. Kovakalvon sisäpuolella on vielä lukinkalvo, jonka sisäpuolella on selkäydinnestettä. Selkäydin ja selkäytimen hermot “uivat” tämän nesteen, likvorin, sisällä, mikä suojaa niitä ulkoisilta tärähdyksiltä.
Kuva 2. Poikkileikkaus selkänikamasta; epiduraalitila (epidural space), kovakalvo (dura mater), lukinkalvo (arachnoid mater), selkäydinnestetila (subarachnoid space) (Antranik.org, 2014, Central Nervous System: Spinal Cord).
Selkäydinnestetila ja sitä suojaavat kalvot jatkuvat ylös aivojen ympärille asti. Likvor on jatkuvassa liikkeessä ja imeytyy muualle elimistöön vähitellen kalvojen kautta. Aivojen kammiot muodostavat sitä koko ajan lisää, jotta selkäydinnestetilan paine pysyy koko ajan vakiona. (Nienstedt Walter, 2008, Ihmisen fysiologia ja anatomia)
MRI myelografia
Perusteet
MRI myelografia on tutkimus, jossa ionisoimatonta varjoainetta injektoidaan selkäydinnestetilaan ja siten saadaan tarkempi kuva selkäydinkanavan, selkäytimen ja hermokanavien rakenteesta. Sillä pystytään myös havainnoimaan nikamien ja välilevyjen rakennetta. Tällä kuvantamisella voidaan myös pyrkiä paikallistamaan duuran rakenteen repeämisestä johtuvia selkäydinnestevuotoja. MRI-myelografia tehdään usein silloin, jos tavallinen CT- tai MRI-tutkimus ei paljasta ongelmaa, joka liittyy selkäytimeen, selkäydintilaan tai selkäytimestä lähteviin hermokanaviin. Myelografia voidaan toteuttaa myös CT-kuvantamisella, mutta siinä potilas altistuu ionisoivalla säteilylle, toisin kuin MRI:ssä. (American Society of Neuroradiology, 2012-2013, Myelography)
Toimenpiteen suoritus
MRI-myelografia tutkimus aloitetaan injektoimalla varjoainetta (gadolinium) selkäydinnestetilaan. Se tehdään pistämällä ensin ohut neula nikamien välistä kova- ja lukinkalvon läpi selkäydinnestetilaan. Tyypillisesti tämä tehdään lannerangan nikamien kohdalta, mutta jos kuvattavana kohteena on yläselkä, voidaan pisto tehdä myös kaulanikamien C1/C2 välistä. Pistoa lannerangan nikamien kohdalla suositaan sen vuoksi, että siellä ei ole enää selkäydintä, vaan se on muuttunut hermoviuhkaksi, jossa neulalla ei niin helposti aiheuteta hermovaurioita. Kaularangan alueella on selkäydin, joka on herkkä vaurioille. Tämän vuoksi C1/C2-pistoksessa käytetään fluoroskopiaa avustamaan neulan viemisessä selkäydinnestetilaan. Kun neuroradiologi on saanut syötetty neulan selkäydinnestetilaan, tarkistetaan, että neulasta alkaa valua kirkasta likvoria. Tällä varmistetaan, että neula on selkäydinnestetilassa. Varmistuksen jälkeen neulaan liitetään ruisku ja sen sisältämä varjoaine ruiskutetaan likvortilaan.
Varjoaineen ruiskutuksen jälkeen potilas siirretään MRI-laitteeseen kuvausta varten. Potilas pidetään yleensä koko toimenpiteen ajan makuulla, mutta kehon asentoa voidaan tarvittaessa muuttaa, jotta varjoaine valuu tutkittavalle alueelle.
Kuva 3. MRI kuvat ennen varjoaineen ruiskuttamista selkäydinnestetilaan (A) ja sen ruiskuttamisen jälkeen (B). B-kuvassa on havaittavissa selkäydinnestetilan rakenne selkeämmin vaaleana. Nuolen osoittama kohta esittää rasvakudoksen aiheuttamaa artefaktaa MRI-kuvantamisessa (American Journal of Neuroradiology, 2012, The Role of MR Myelography with Intrathecal Gadolinium in Localization of Spinal CSF Leaks in Patients with Spontaneous Intracranial Hypotension).
Kuvauksen jälkeen potilas pidetään levossa muutamia tunteja ja annetaan riittävästi nestettä, jotta varjoaine poistuisi elimistöstä tehokkaasti. Levolla pyritään estämään spinaalipäänsärkyä. Se on pään kipua, joka alkaa heti, kun nousee pystyasentoon ja loppuu, kun menee makuulle. Syynä tähän on selkäydinnesteen vuotaminen pistokohdasta ja siitä johtuva aivojen laskeminen, kun selkäydinnestetilassa ei ole tarpeeksi painetta kannattelemaan aivoja. Reikä arpeutuu umpeen yleensä itsestään. Pitkittyessään se voi vaatia veripaikkaa, eli pistokohtaan ruiskutetaan potilaan laskimosta otettua verta muodostamaan hyytyvä paikka, joka tukkii likvorvuodon. (American Society of Neuroradiology, 2012-2013, Myelography. Krugman&Jones, 2013, Spinal päänsärky)
Lähteet:
Nienstedt Walter (2008), Ihmisen fysiologia ja anatomia.
Timonen Hannu (2012), Hoito, verkkodokumentti, viitattu 16.10.2014.
http://www.timonen.fi/hoito.html
Antranik.org (2014), Central Nervous System: Spinal Cord, verkkodokumentti, viitattu 17.10.2014.
http://antranik.org/central-nervous-system-spinal-cord/
American Society of Neuroradiology (2012-2013), Myelography, verkkodokumentti, viitattu 20.10.2014.
http://www.asnr.org/patientinfo/procedures/myelography.shtml
Krugman&Jones (2013), Spinal päänsärky, verkkodokumentti, viitattu 20.10.2014.
http://ec.estiga.com/spinal-paansarkya
American Journal of Neuroradiology (2012), The Role of MR Myelography with Intrathecal Gadolinium in Localization of Spinal CSF Leaks in Patients with Spontaneous Intracranial Hypotension, verkkodokumentti, viitattu 20.10.2014.