Yhteiskirjoittamisen pedagogiikka

Yhteiskirjoitus tarkoittaa sitä, että useampi henkilö työstää verkossa samaa dokumenttia. Menetelmää kutsutaan myös wikiksi. Pedagogisessa mielessä yhteiskirjoittaminen mahdollistaa yhteisen tekijyyden ja vertaispalautteen opiskelijoiden kesken. Käyttökelpoisiin yhteiskirjoittamisen sovellusalueisiin kuuluu esimerkiksi yhteisesti työstetyt luentomuistiinpanot.

Parhaiten yhteiskirjoittaminen onnistuu välineillä, jotka tukevat samanaikaista tiedoston muokkaamista. Niistä johtavin on Google yhtiön Google Drive, joka tarjoaa samalla myös tallennustilan ja jakeluväylän tiedostoille. Metropolian käytössä oleva Confluence on wikin omaa merkintäkieltä käyttävä järjestelmä, joka ei kuitenkaan tue monen käyttäjän samanaikaista sisällöntuotantoa.

Pilvitallennus sopii rajat ylittäviin opiskelutilanteisiin

Pilvitallennuksessa tiedosto varastoidaan palvelimelle, joka sijaitsee fyysisesti ja hallinnollisesti oman organisaation ulkopuolella. Pilvitallennuksesta on kyse esimerkiksi silloin, kun suomalaisen korkeakoulun opettaja tai opiskelija lataa tiedoston yhdysvaltalaisen palveluntarjoajan verkossa tarjoamaan tilaan. Pilvitallennustilaa tarjoavat Google Driven lisäksi esimerkiksi Dropbox ja Microsoftin Skydrive.

Pilvitallennus on varteenotettava vaihtoehto silloin, kun opiskelutilanne ylittää maantieteellisiä tai organisatorisia rajoja. Tällaisia ovat esimerkiksi oppilaitoksen ulkopuolisille asiakkaille järjestettävät opiskelupalvelut. 

Tietoturvaan ja tekijänoikeuksiin liittyviä kriittisiä erityiskysymyksiä  

Tiedostojen tallentaminen pilveen ja jakaminen siellä ei ole aivan ongelmatonta. Yleensä käyttäjän pitää rekisteröityä palvelun käyttäjäksi. Rekisteröitymishaluttomille on tarjolla vaihtoehtoisia palveluja kuten Todaysmeet, Onlinr tai Etherpadin pohjalle tehty Muistio, jotka eivät vaadi käyttäjäprofiilin tekoa.

Ulkopuolisten tietoteknisten palvelujen käyttöön liittyy myös tiedon omistajuuteen, tekijänoikeuksiin ja tietoturvaan liittyviä reunaehtoja, joihin palvelujen käyttäjän on aiheellista tutustua etukäteen.