Tapaaminen 10:30-11:30 Hub Helsinki, Annankatu 31-33C

Milla ja Tuomas K pohtivat Hubin mahdollisuuksia tiivistää yhteistyötä ja tuoda asiantuntijasisältöjä Vyyhti-hankkeen käyttöön.

Sovittiin, että hostit voivat kirjoittaa blogipostauksia Vyyhti-blogiin. Näistä maksetaan kirjoittajakorvaus Metropolialta palkkioina, koska hostit ovat Hubilla vapaaehtoistyöntekijöinä eivätkä työsuhteessa.

Host-toiminnan konseptointi vaatii hankkeen näkökulmasta sitä, että yksi tai kaksi koulutusmoduulia kehitetään hankkeen aikana hankkeen kohderyhmien tarpeisiin, jolloin host-toimintaa voidaan mallintaa ja levittää muihinkin organisaatioihin yhteistoiminnan ja verkostoitumisen avuksi.

Koska yksi tapa mallintaa hankkeen tavoitteisiin liittyen luotuja uusia toimintatapoja ovat kirjalliset artikkelit ja niistä koottavat julkaisut. Vyyhti-julkaisukokonaisuutta on suunniteltava huolellisesti, koska kuvattavaa on paljon ja niiden työstäminen vie aikaa.

Sovittiin, että hanke järjestää julkaisutyöpajan pää- ja osatoteuttajille elokuussa.

Lisäksi sovittiin, että Metropolia koordinoi jatkossakin päävastuullisena Vyyhti-toimintoja, mutta Hub Helsinki tiedottaa jäsenistöään ahkerammin kaikille avoimista tapahtumista ja koulutuksista Vyyhti-hankkeen parissa.

Lisäksi sovittiin, että Helkan ja Hubin kehittelemä Metodiklubi toteutetaan syyskaudella.