Ajankohtaisia merkintöjä verkon uusista välineistä, opiskeluteknologiasta, yhteisöllisestä mediasta ja mobiilipalveluista.




Sisällöt

Metropolia

Joustavia opintopolkuja pilvipalveluilla

Metropolia laajensi opiskelijoille ja opettajille tarjolla olevien sähköisten työ- ja opiskeluvälineidensä valikoimaa. Googlen ja Microsoftin oppilaitoksille suunnatut sovelluspaketit Google Workspace for Education ja Microsoft Office 365 Education otettiin käyttöön tammikuussa. Pilvipalvelut ovat toistaiseksi lisäpalveluja eli eivät korvaa muita tietojärjestelmiä.  Microsoft-sopimuksen myötä Metropolian opiskelijat ja henkilökunta saivat myös ladata käyttöönsä ilmaisen Office-paketin

Pilvipalvelut otettiin välittömästi käyttöön muun muassa Metropolian sosiaali- ja terveysalalla, jossa Googlen ja Microsoftin sovelluspaketit avaavat ympäri Suomea sijoittuville bioanalytiikan ja röntgenhoidon opiskelijoille tietä joustaville opintopoluille.    

Opettajien valmiudet soveltaa pedagogiikkaa uudessa ympäristössä paranevat kevätkaudella 2015. Ammattikorkeakoulussa alkoi pilottina henkilöstökoulutus, joka valmentaa Metropolian opettajia yhteisöllisten työvälineiden käyttöön. 

Muu Suomi

Tabletit espoolaisille opettajille

Espoo hankkii tablettitietokoneet kaupungin peruskoulujen opettajille. 
Talouselämä 

Verkkopalvelutilastoja: Facebook menettää otettaan nuorisosta, Pinterest kasvaa nopeiten

We Are Social -toimisto on tutkinut verkkopalvelujen käyttöä. Tammikuussa 2015 on maailman 7,2 miljardista ihmisestä aktiivisia Internetin käyttäjiä 3,0 miljardia (42 prosenttia) aktiivisia sosiaalisen median käyttäjiä 2,1 miljardia  (29 prosenttia) ja mobiililaitteiden käyttäjiä 3,6 miljardia (50 prosenttia).

Pew-tutkimusyhtiön mukaan Facebookin kasvu on taantunut viime kuukausina Yhdysvalloissa, joskin yhteisöpalvelu pitää edelleen hallussaan käytetyimmän sosiaalisen median titteliä. Sen sijaan pikaviestipalvelu X, kuvanjakopalvelu Instagram, kuvanjakopalvelu Pinterest ja ammatillisen verkostoitumisen yhteisö Linkedin ovat lisänneet suosiotaan Facebookia nopeammin. Ensimmäisen kerran historiassa yli puolet yli 65-vuotiaista Internetin käyttäjistä on kirjautunut Facebookiin.  

Magid-yhtiön tuoreen tutkimuksen mukaan Facebookin suosio alkaa olla nuorison keskuudessa vähenemään päin. Tutkimuksen mukaan vuonna 2013 yhdysvaltalaisista 13-17-vuotiasta oli Facebookiin kirjautunut 94 prosenttia. Seuraavana vuonna osuus oli pudonnut 88 prosenttiin. Samaan aikaan Facebookin kilpailijat kuten Twitter ovat lisänneet suosiota nuorison keskuudessa. Vain 9 prosenttia vastaajista piti Facebookia "turvallisena". 

Myös Suomessa on nuorten Facebook-käyttäjien määrä kääntynyt laskuun.

Global Web Index julkaisi vuodenvaihteessa tuoreet sosiaalisen median käyttötilastot. Sen mukaan nopeimmin suosiotaan kasvava väline on tällä hetkellä  kuvanjakopalvelu Pinterest
We Are Social 
Techcrunch 
Bloomberg Business Week
Harto Pönkä 
Global Web Index 

Dropbox

Dropbox Badge estää työtiedostojen sekaantumisen

Pilvitallennuspalvelu Dropbox julkaisi joulun alla Dropbox Badge ~toiminnallisuuden, joka parantaa Dropboxin toimintaa Office-sovellusten kanssa.  Uusi apuväline ilmoittaa pienellä sinisellä kuvakkeella, mikäli joku käsittelee samaan aikaan samaa asiakirjaa. 
Venture Beat
Dropbox Badgen opas (virallinen) 

Carousel raivaa levytilaa

Uusi sovellus Carousel raivaa automaattisesti tilaa kovalevyltä. Se poistaa levyltä esimerkiksi ne kuvat, jotka on jo ladattu Dropboxiin.  
The Next Web

Google

Google Driveen Voice-ohjaus

Google lisäsi pilvitallennuspalvelu Driven Android-versioon mahdollisuuden etsiä dokumenttejä käyttämällä yhtiön "älykkään henkilökohtaisen avustajan" Google Now'n komentoja. 
The Next Web 

Google Docsiin kosketustunnistin ja oikeinkirjoituksen tarkistaja - mobiilisovelluksiin ääniohjaus

Google paranteli tekstinkäsittelysovellus Docsia ja siihen liittyviä taulukkolaskentaohjelma Sheetsia ja presentaatiopalvelu Slidesia. Docsiin lisättiin tammikuun lopussa kosketustunnistin (Touch ID) ja oikeinkirjoituksen tarkistus (spell-checking).  Mobiilisovellusta laajennettiin tuomalla mukaan ääniohjaus. Android-laitteissa se toimii Talkbackilla ja iOS:issa Voiceoverilla
Google Docs Blog
Engadget
The Next Web 

Parannuksia Google Classroomiin: tuki kuville ja parempi arkistointi

Google julkaisi tammikuussa parannetut versiot Classroom-oppimisympäristönsä mobiilisovelluksista. Uudella iOS- ja Android-sovelluksella voi nyt ottaa kuvan tehdyistä kotitehtävistä ja jakaa sen muiden osallistujien tai opettajan kera. Googlen eri sovellukset keskustelevat nyt myös paremmin keskenään. Lisäksi opintojaksojen tehtävien arkistointia on paranneltu. Classroom on osa Google Workspace for Education -sovelluspakettia, joka otettiin Metropoliassa käyttöön tammikuussa 2015. 
Engadget  (mukana myös videoita) 

Gmailiin uudistuksia: Office-dokumenttien suoraeditointi ja ajanvarausjärjestelmä

Google lisäsi joulukuussa sähköpostiohjelma Gmailiin uuden ominaisuuden, joka mahdollistaa Office-dokumenttien muokkauksen suoraan Gmailin inboxista. 

Chrome-selaimen uusi laajenne Mixmax puolestaan lupaa viedä Gmailin "uudelle tasolle". Se sisältää välilehden, jossa on pelkistetty ajanvarausjärjestelmä. Laajenne sopii erityisesti yrityksille, jotka haluavat vähentää sähköpostien sinkoilua edestakaisin yritettäessä järjestää kokouksia. 
The Next Web  
The Verge 

Hangouts for iOS näyttää Voice-viestejä

Googlen pikaviesti- ja videokonferenssisovelluksen Hangoutsin tuoretta iOS-versiota on taas kehitetty. Se välittää nyt Google Voice ~viestejä ja puheposteja.
Engadget 

HTML5 Youtuben oletusarvoksi, Flash väistyy

Videonjakopalvelu Youtubessa vaihtui videoteknologian oletusarvo Flashista HTML5:ksi 27. tammikuuta. Tarkkailijat arvioivat Flash-teknologian askeleiden kohti marginaalia pidentyvän.
Youtube
Techcrunch 

Google Translate osaa tulkata puheen tekstiksi

Google julkaisee Translate-käännössovelluksestaan lähiviikkoina uuden mobiiliversion, joka osaa tulkata kielellä A lausuttua puhetta tekstiksi kielellä B. Toistaiseksi Google Translaten simultaanitulkkaussovellus tunnistaa vain muutaman maailman levinneimmän kielen. KIlpailija Microsoft toi vuoden 2014 lopulla markkinoille oman kääntäjäsovelluksensa Skype Translatorin, joka tulkkaa englanninkielistä puhetta espanjankieliseksi konepuheeksi - ja päinvastoin.  
Memeburn 
New York Times 
Engadget 

Google Maps virtuaalitodellisuuteen

Googlen karttapalvelun Mapsin joulukuisten uudistusten jälkeen käyttäjä on voinut tutkia katunäkymiä (Street View) virtuaalitodellisuudessa. Maisemien katsastamiseen tarvitaan Google Maps for Android -sovelluksen lisäksi yhtiön viime kesänä julkaisema ja hieman hilpeyttäkin herättänyt Cardboard-katselukoppa.
The Verge 

Google Glassin myynti lopetettiin

Paljon hypetettyjen Googlen älylasien myynti lopetettiin tammikuussa. Chicago Tribune kuvailee nekrologissaan Google Glassia "karmaisevaksi keksinnöksi, jota emme halunneet". 
Chicago Tribune 

Facebook

At Work -sovellus koekäytössä

Facebook julkaisi matalalla profiililla testiversion uudesta toimisto- ja työelämäsovelluksestaan At Workista. Väline on tammikuusta lähtien ollut koekäytössä muutamassa yhdysvaltalaisessa organisaatiossa. 
Techcrunch 
Wall Street Journal 

HTC

HTC Desire 620 tulee englantilaiskauppoihin 2015

HTC:n uusi puhelinmalli 620 on tulossa myyntiin Isossa-Britanniassa vuoden 2015 alkupuolella. Android Kitkatia käyttävän laitteen julkaisusta muissa Euroopan maissa ei ole vielä raportoitu. 
The Next Web 

Microsoft

Microsoft 10:stä uusi ennakkoversio - mukana Cortana

Microsoft esitteli Microsoft 10 ~käyttöjärjestelmästään uuden ennakkoversion 21. tammikuuta. Reinkarnoitavaa Windowsia pääsee kokeilemaan rekisteröitymällä Insider-ohjelmaan. Käyttöjärjestelmän uusiin ominaisuuksiin kuuluu muun muassa Cortana-avustaja, Ohjauspaneli ja Asetukset-sovellus on myös yhdistetty. Käyttöjärjestelmän mobiiliversio Windows 10 for Mobile tulee saataville helmikuussa 2015. Muihin uutuuksiin kuuluu muun muassa pikaviestipalvelu Skype, joka integroidaan kiinteästi Windows 10:een.  Microsoft tarjoaa päivityksen Windows 10:een ilmaiseksi Windows 7:n ja Windows 8:n käyttäjille. Tarjous on tosin voimassa vain yhden vuoden ajan järjestelmän julkaisusta (syksy 2015) eikä koske Enterprise-version tai Windows Phone 8.0:n omistajia. 
The Next Web 

Office 2016 ilmestyy vuoden 2015 aikana

Microsoft suunnittelee julkaisevansa päivitetyn version Office-toimistopaketistaan. Alustavasti Office 2016:ksi ristitty sovelluskokoelma tullee markkinoille vuoden 2015 aikana.
The Verge  

Spartan jatkanee Internet Explorerin viitoittamalla tiellä 

Microsoft suunnittelee Internet Explorerin nimenmuutosta. Alustavasti Spartaniksi kastettu verkkoselaimen uusi versio olisi joidenkin tarkkailijoiden mukaan tulossa markkinoille uuden Windows 10 -käyttöjärjestelmän mukana. 
ZD Net 

Skype Translator simultaanitulkkaa

Microsoft julkaisi vuoden 2014 lopulla Skype Translator -sovelluksensa, joka osaa kääntää englanninkielistä puhetta espanjankieliseksi konepuheeksi. 
New York Times 
Techcrunch 

Hololens-kypärä lisää 3D-elementtejä reaalimaailmaan

Microsoft esitteli tammikuun lopussa hieman Google Glassin ja Oculus Riftin jalanjälkiä seuraavan Hololens-kypäränsä, joka lisää 3D-elementtejä reaalimaailmaan.  New York Times luonnehtii hologrammeja heijastavaa laitetta "PC:n tulevaisuudeksi".
Tivi
New York Times 
The Verge 

Samsung

Galaxy A7 mahtuu taskuun

Samsung julkaisi uuden puhelinmallinsa Galaxy A7:n. Pienikokoisen laitteen etu- ja takakannen väliin mahtuu vain 6,3 milliä. Se painaa hentoiset 141 grammaa. Kriitikot ovat jossain määrin arvostelleet sitä, että puhelin toimii Kitkat-käyttöjärjestelmällä eikä tuoreella Lollipopilla. 
C-Net 
Mobiili 

Twitter

Twitteriin videonjako ja laajennettu ryhmäviestintä

Twitter lisäsi mobiilisovellukseensa videotoiminnon. Sovelluksella voi kuvata videon, muokata sitä ja laittaa jakoon. Pikaviestipalvelussa voi nyt myös lähettää yksityisviestin 1-20 henkilölle kerralla. 
New York Times 
Forbes 

Whatsappista työpöytäversio

Mobiili pikaviestiviestipalvelu  Whatsapp julkaisi odotetun työpöytäversion. Whatsapp Web toimii Chromen selaimella. Aikaisemmin Whatsappia pystyi käyttämään vain puhelimella. 
C-Net 
The Next Web 

Skypen perustajan sivuprojekti: Wire

Wire on uusi pikaviestipalvelu, jonka taustalla vaikuttaa Skype-yhtiön perustajiin kuuluva Janus Friis. Yhtiö on valinnut tietoturvasyistä toimipaikakseen Sveitsin.
Friisin haastattelu The Guardianissa

Plague leviää

Plague on uusi yhteisöpalvelu, jota on kuvattu pikaviestipalvelu Twitterin ja treffisovellus Tinderin risteytykseksi. Erikoista Plaguessa on se, että käyttäjältä puuttuu oma sosiaalinen piiri kokonaan.
Simo Raittila 

Megachat - video- ja äänipuheluja salakirjoitettuna

Kim Dotcom on perustanut Megachat-palvelun, jonka kautta voi lähettää video- ja äänipuheluja kryptattuna.
The Next Web 

Remind - oppilaitosten pikaviestipalvelu

Remind on uusi, hieman kotoista Wilmaa muistuttava yhdysvaltalainen sovellus, joka on suunniteltu pikaviestien lähettämiseen opettajien sekä koululaisten ja näiden vanhempien välillä.
New York Times

Käännöspalvelu Duolingo tulee kouluihin

Duolingo on julkaissut uuden Duolingo for Schools -oppimisympäristön, joka tuo käännöspalvelun entistä lähemmäksi kouluja. Uusi palvelu antaa opettajalle työkalut seurata opiskelijoidensa kehitystä kieltenopiskelussa ja antaa heille välitöntä palautetta. 
The Next Web 

Vuorovaikutteisia videosessioita Interludella

Interlude on videonjakopalvelu Youtuben uusi kilpailija, jossa katsoja voi vuorovaikutteisesti muokata videota ja tarinan kulkua kesken session. Jotkin Interludessa jaetut musiikkivideot ovat jo keränneet miljoonayleisön. 
New York Times 

Viestejä ryhmille: Group Text+

Group Text+ on uusi iPhone-sovellus, joka mahdollistaa viestin tai kuvan lähettämisen yhdellä kerralla ryhmälle. Sovelluksen hinta on kolme dollaria. 
The Verge

Keinoälyllä webbisivu pystyyn automaattisesti

The Grid on tuore, vielä varsin Beta-vaiheinen sovellus, joka rakentaa WWW-sivun automaattisesti pilvipohjaisen keinoälyn avulla. 
Techcrunch 

Operan perustaja rummuttaa Vivaldia

Uusi verkkoselain Vivaldi avattiin teknistä arviota varten (Windows, Mac ja Linux) tammikuun lopussa. Sen taustavoimiin kuuluu entinen Opera-selaimen johtaja Jon von Tetzchner. Vivaldia mainostetaan tehokäyttäjän työkaluksi.
The Next Web 

Kahden näytön Yotaphone 2 kauppoihin Euroopassa

Venäläisen Yota-yhtiön Suomessa kehitetty puhelinmalli tuli Euroopassa myyntiin joulun alla, Suomessa tammikuun lopussa.   Yotaphone 2 on maailman ensimmäinen kahdella näytöllä varustettu älypuhelin.  Hinta on 700 euroa. 
Engadget 

Ääniohjelma Pro Tools ilmaiseksi

Pro Tools -yhtiö on julkaissut aloittelijoille suunnatun ilmaisversion Pro Tools -ääniohjelmastaan.
Gizmodo 

Dellin monitori kaartuu

Dell toi Yhdysvalloissa myyntiin uuden, huipputerävän 34-tuumaisen näyttöpäätteen, joka kaartuu.
Mashable 

Uutta kirjallisuutta

Metropolian kirjaston Pinterest-tili tarjoaa katsauksen uusimpaan kirjallisuuteen verkon uusien välineiden, opetusteknologian, yhteisöllisen median ja mobiilipalveluiden alalta. 



Koonnut ja toimittanut

Petri Silmälä, Metropolian tietohallinto, yhteistyössä Metropolian kirjaston ja Metropolian oppimisympäristöjen kehittämistiimin kanssa. 

Kirjoita lisäykset ja korjaukset sivun kommenttikenttään. Lähetä uutisvinkit sähköpostilla osoitekaavalla etunimi.sukunimi@metropolia.fi

Seuraavat teknologiauutiset ilmestyvät 25. helmikuuta 2015. 

 

 

Lisää uutisia

Metropolian sosiaalisen median Twitter-tili

Faceblog-sivu Facebookissa

Upmash-sivu Google+:ssa