Ajankohtaisia merkintöjä verkon uusista välineistä, opiskeluteknologiasta, yhteisöllisestä mediasta ja mobiilipalveluista.
Sisällöt
Pääkaupunkiseudun kirjastojen lainausjärjestelmä Helmet sai muun muassa verkkokaupoista tutun suosittelijan. Se ehdottaa käyttäjälle kirjoja, levyjä ja muita teoksia tämän aikaisemman lainaushistorian mukaan.
Helmet
Keski-Uudellamaan kouluja varten on avattu uusi Edison-oppimisalusta, johon muutamat alueen kunnat ovat liittyneet.
Opettaja-lehti
Raportti pääkäyttäjäkoulutuksesta
Opetusalan edustajien vertaisarviointiin perustuva sadan käyttökelpoisimman opetusteknologian välineen arvolista julkaistiin vuoden 2014 osalta syyskuun loppupuolella Englannissa. X, Google Docs ja Youtube pitivät edelleen pintansa.
Looop (kolmella o:lla) on uusi australialainen MOOC-pohjainen (MOOC=Massive Open Online Courses) oppimisalusta, joka on tarkoitettu pienten ja keskisuurten yritysten henkilöstökoulutukseen.
Techcrunch
Amazon julkaisi uuden e-kirjan lukijan, Kindle Voyagen, jota kriitikot ovat kohtalaisen maireissa arvioissaan kuvailleet muun muassa "järkyttävän hyväksi".
The Vergen arvostelu
Apple-yhtiö julkisti uudet tuotteensa ja niihin liittyvät oheisvälineet suuressa mediaspektaakkelissa Kaliforniassa syyskuun alussa. Mobiililaitteet tulivat Yhdysvalloissa myyntiin 19. syyskuuta ja Suomessa viikkoa myöhemmin. iPhone 6:ta ja iPhone 6+:aa myytiin kolmen ensimmäisen päivän aikana yhteensä kymmenen miljoonaa kappaletta, vaikka laitteita ei vielä ole julkaistu Kiinassa.
Mashable
BBC
Guardian
iPhonen uusi malli on aikaisempaa hoikempi ja virtaviivaisempi. Edelliseen 5S-malliin verrattuna iPhone 6:n prosessori on nopeampi. Myös kameraa ja WiFi-yhteyttä on kohennettu. Uusia ominaisuuksia tasapainottavat epäilyt, jonka mukaan uusi malli saattaisi ohuutensa vuoksi taipua käsittelyssä. iPhone 6:t on New York Timesin mukaan suojattu turvallisuusviranomaisten urkintaa vastaan.
iPhone 6:n ja iPhone 6+:n ominaisuuksien vertailua
Vertailua iPhone 6:n, Samsung Galaxy S5:n ja HTC One M8:n kesken
New York Times
iPhone 6+ on yhtiön ensimmäinen niin sanottu phablet eli minitabletti, joka 5,5-tuumaisena sijoittuu kokonsa puolesta tabletin ja puhelimen välimaastoon. Hätiköiden ei Apple ollut liikkeellä, sillä kilpailijat toivat markkinoille minitabletteja jo vuosi sitten.
The Guardianin arvostelu
The Vergen arvostelu
iPhone 6+:n ja Samsung Galaxy Note 3:n ominaisuuksien vertailua
iPhone 6+ vertailua muihin phabletteihin
New York Timesin arvostelu ja video
Apple julkaisi iOS-käyttöjärjestelmästään kahdeksannen version (iOS 8) 17. syyskuuta. Täysin onnistuneena ei päivitystä ehkä voi pitää, sillä yhtiö joutui laskemaan järjestelmästä liikkeelle kaksi korjaussarjaa heti kahden viikon sisällä julkaisusta.
iOS 8:n lanseerauksen aikoihin Applesta riippumattomat yhtiöt, kyten Swype, julkaisivat omia näppäimistöjä iOS-laitteille.
Techcrunchin arvostelu
The Next Webin arvostelu
The Verge Swypestä
Älykello Apple Watch on yhtiön avaus niin sanottujen älyesineiden alalla. Laite tulee myyntiin vuonna 2015.
Mobiili
Kenties merkittävin Applen uutuuksista on mobiililaitteisiin tuleva sähköisen kaupankäynnin ja verkkomaksamisen väline Apple Pay. Sen mahdollisista tietoturvaongelmista ovat tarkkailijat tosin huomautelleet. Sovellus tulee aluksi käyttöön vain Yhdysvalloissa.
Helsingin Sanomat
Mobiili
The Verge
Lisää Apple Paysta
Tuotejulkistusten vastapainoksi Apple on joutunut Euroopassa viranomaisten hampaisiin. EU syyttää yhtiötä laittomista verosopimuksista Irlannin tasavallan kanssa.
Reuters
Google-yhtiön toimitusjohtaja Larry Page on valottanut yhtiön suurisuuntaisia tulevaisuudensuunnitelmia. Google on aikeissa rakentaa kaupunkeja ja lentoasemia.
The Verge
Google julkaisi syyskuussa Android One -käyttöjärjestelmällä toimivat edulliset Android One -puhelimet, jotka on suunnattu lähinnä kolmannen maailman markkinoille.
The Verge
Google alkaa pitkähkön odottelun jälkeen integroida jo keväällä madonluvut saanutta Voice-palveluaan yhtiön videokonferenssijärjestelmään Hangoutsiin. Se on tulossa mobiili- ja työpöytäversioon.
The Next Web
Youtuben uusi analysointityökalu tuottaa entistä tarkempia tietoa. Käyttäjämäärät pystytyään nyt analysoimaan minuutin tarkkuudella.
The Next Web
Euroopan viranomaiset vaativat Googlelta tarkennuksia tietoturvapolitiikkaan. Uuden ukaasin mukaan yhtiön on kerrottava käyttäjille täsmälleen, mitä tietoja on kerätty ja keiden kanssa ne on jaettu. EU:n ja Googlen välinen kiista on jatkunut vuodesta 2012 lähtien. Samaan aikaan Yhdysvaltain keskusrikospoliisi on ilmoittanut huolestumisensa yhtiön "liian vaikeasta" tietojen salakirjoituksesta, joka on otettu käyttöön Edward Snowdenin urkintapaljastusten jälkeen.
BBC (tietoturva)
BBC (salakirjoitus)
Microsoft julkaisi uuden Windows 10 -käyttöjärjestelmän syyskuun viimeisenä päivänä. Päivitystä on odotettu, sillä edellinen Windows 8 oli kriitikoiden mukaan suunniteltu liikaa tablettimaailman tarpeisiin perinteisen käytön kustannuksella. Kymppiversiossa vääristymiä on korjattu.
New York Times
Engadget
Kilpailu pilvitallennustilan tarjoajien kesken kiihtyy. Microsoft lisäsi Onedrivessa tiedostojen enimmäiskoon 2 gigatavusta 10:een.
The Next Web
Microsoft julkaisi Onenote for Android Wearin ja Share-laajenteen Applen iOS 8 -käyttöjärjestelmälle. Onenote for Android Wearilla pystyy siirtämään Android-älykellon lähettämät nootit Microsoftin muistikirjasovellukseen Onenoteen.
The Next Web
Microsoft toi markkinoille oman langattoman mediasoittemensa Wireless Display Adapterin. Laite kisailee käyttäjien suosiosta Googlen Chromecastin ja Rokun Streaming Stickin kera.
The Verge
Microsoft on ottanut ensimmäiset askeleensa tietomassojen rouhinnan ja dataan perustuvan ennakoinnin alalla. Yhtiö julkaisi syyskuun lopussa Prediction Lab -palvelun, jossa käyttäjät voivat ennustaa esimerkiksi Yhdysvaltain vaalituloksia.
New York Times
Samsungin uusi metallirunkoinen sekä kevyt ja hoikka puhelin Galaxy Alpha tuli myyntiin syyskuussa.
The Vergen arvostelu
Mobiilin arvostelu
Samsungin uusi phablet eli minitabletti Galaxy Note 4 tulee myyntiin noin 140 eri maassa 17. lokakuuta. Galaxy S5:stä poiketen Note 4 ei ole vedenpitävä.
The Next Web
Wall Street Journal
Sonyn julkaisi lippulaivapuhelimestaan uuden version. Xperia Z3 ei ehkä täysin vakuuttanut arvostelijoita. Z3 kun ei kriitikoiden katsannossa tarjoa paljonkaan uutta edelliseen Z2-versioon verrattuna. Suitsutusta laite on saanut pattereiden pitkästä kestosta ja hyvästä kamerasta.
The Next Web
Mobiilin arvostelu
The Guardianin arvostelu
Pikaviestipalvelu X rynnii sähköisen kaupan reviirille. Palvelu otti käyttöön Buy-nappulan mobiilialaitteissa.
Techcrunch
Keväällä 2014 perustettiin Yhdysvalloissa epäkaupallinen yhteisöpalvelu Ello, joka toimii ilman mainoksia. Epäkaupallisia vaihtoehtoja Facebookille on tosin perustettu viime vuosina muitakin, mutta esimerkiksi paljon puhuttu Diaspora ei koskaan saavuttanut suuren yleisön suosiota.
C-Net
Wall Street Journal
Verkkopuhelin Viber lisäsi palveluvalikoimaansa videopuhelut.
The Next Web
Kirjoitusasultaan hankalasti muistettava Sqwiggle on uusi videokonferenssien ja verkkokollaboraation sovellus. Sqwigglen iPad-sovelluksen toimintaperiaate on yksinkertainen: kun Sqwigglen avaa pöytäkoneella, siirtyy ryhmän muita jäseniä esittävä videokuva äänineen samalla hetkellä iPadiin.
The Next Web
Julkaisualusta Wordpress asetti käyttäjien saataville nelosversion, jonka parannuksiin kuuluvat muun muassa kehittyneemmät sisällön upotusominaisuudet.
The Next Web
Picdeck on uusi väline Instagram-kuvien lajitteluun.
Mashable
Firechat on uusi mobiilisovellus, joka mahdollistaa mobiilin pikaviestittelyn myös silloin, kun verkkoyhteys on poikki. WMN:ää (Wireless Mesh Network) hyödyntävää sovellusta käytettiin menestyksellisesti Hongkongin mielenosoituksissa syyskuun lopulla.
Wall Street Journal
Kevään 2014 Heartbleed-tietoturva-aukko oli vielä tuoreessa muistissa, kun syyskuussa uutisoitiin uudesta, Shellshock-haavoittuvuudesta. Sotapsykoosi uhkasi pääasiassa palvelimia, koska työasemat ovat palomuurien takana.
Tietoviikko
Engadget
Verkkomaksupalvelu Paypal on tehnyt kolmen virtuaalirahaa (Bitcoin) tarjoavan organisaation kanssa sopimuksen, jonka mukaan virtuaalirahaa voidaan käyttää osittain maksuvälineenä Paypalissa. Järjestely tosin toimii vain Pohjois-Amerikassa.
BBC
3D-anturoiden käyttöönotto tableteissa ja kannettavissa on enää ajan kysymys. Intel-yhtiön edustaja arvioi niiden tulevan vuoden 2015 puolella.
MIT Technology Review
Kaliforniassa on puhdistettu hotellialan pöytää esittelemällä robotti, joka suorittaa majoitusliikkeessä kerrossiivoojien rutiinit.
Wall Street Journal
Metropolian kirjaston Pinterest-tili tarjoaa katsauksen uusimpaan kirjallisuuteen verkon uusien välineiden, opetusteknologian, yhteisöllisen median ja mobiilipalveluiden alalta.
Koonnut ja toimittanut
Petri Silmälä, Metropolian tietohallinto, yhteistyössä Metropolian kirjaston kanssa.
Kirjoita lisäykset ja korjaukset sivun kommenttikenttään. Lähetä uutisvinkit sähköpostilla osoitekaavalla etunimi.sukunimi@metropolia.fi
Seuraavat teknologiauutiset ilmestyvät 31. lokakuuta 2014.
Lisää uutisia |