X (ent. Twitter) on mikroblogipalvelu, johon lähetetään ja jossa seurataan eri henkilöiden sivustolle jättämiä pikaviestejä.
X:ään lähetetään korkeintaan 140 merkin pituisia tiedonantoja WWW-sivun tai mobiililaitteen kautta.
Twitter perustettiin San Franciscossa vuonna 2006. Suuren yleisön tietoisuuteen Twitter nousi vuonna 2008, jolloin Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat hyödynsivät sitä vaalikampanjoissaan. Suomessa väline yleistyi vuonna 2011, jolloin Yleisradio alkoi käyttää sitä ajankohtaisohjelmiensa taustakanavana.
Yritysmaailmassa X:ää käytetään muun muassa asiakasmielipiteen kartoittamiseen. Eri käyttäjien pikaviestistriimejä voi näet lukea, vaikka ei olisi kirjautunut käyttäjän "seuraajaksi".
Twitter edisti myös kansalaisjournalismin leviämistä. Esimerkiksi eri 2010-luvun kriiseissä kulki tieto Twitterin sivustossa usein nopeammin kuin virallisempien joukkoviestinten kautta.
Miljardööri Elon Musk osti Twitterin vuonna 2022 ja vaihtoi sen nimeksi X:n.
Sovelluksen tietoturva - Security reportTietoturvaselvitys CSC:n sivulla. Security report on the CSC site. |