Reititin - opinnoista työelämään Blog

Tammikuun lähestyessä jo loppuaan on aika kertoa tarkemmin Reitittimen suunnitelmista vuodelle 2014. Hankkeen pidennys kesään asti selvisi jo aikaisemmin viime vuonna, mutta loppuvuodesta varmistui myös lisärahoitus syksylle 2014. Metropolia haki onnistuneesti rahoitusta Reititin 2 -nimeä kantaneelle projektille. Rahoitusneuvotteluissa kuitenkin sovittiin, että Reititin jatkaa alkuperäisen hankkeen puitteissa vuoden loppuun asti niin, että työn alle otetaan Reititin 2 hankkeessa määritellyt tavoitteet, joihin kuuluu hankkeen tulosten valtavirtaistaminen ja toimenpiteiden jatkumisen varmistaminen hankkeen päätyttyä.

Kevään ohjelmaan kuuluu keskeisesti tulosten dokumentoiminen mm. hankejulkaisun valmistelun kautta. Koulutusrintamalla tapahtuu myös paljon. Suuren suosion saavuttanut tiedon visualisointi -kurssi uusitaan mahdollisesti maalis-huhtikuussa. Vuoden alussa käyntiin polkaistu mentorointikoulutus saa jatkoa toukokuussa. Kevään suurin panostus on kuitenkin jo neljättä kertaa järestettävä Bootcamp-tapahtuma, joka järjestetään Alma-talossa 9.-10.4.

Syksyn päätavoitteena on levittää PROksi-alustan käyttöönottoa muissa Uudenmaan alueella toimivissa ammattikorkeakouluissa järjestettävien työpajojen avulla. Hanke huipentuu 29.-30.10. järjestettävään  loppputapahtumaan, joka tullaan järjestettämään Bootcamp-formaatilla. 

Reitittimen tulosten valtavirtaistaminen lähtee vauhdilla käyntiin 24.-25.1 Helsingissä järjestettävillä Educa-messuilla, jossa hankkeella on oma osasto. Lue lisää messutiedotteesta.

Minustako mentori?

Reititin järjestää koulutuksen ja illanvieton 21.1.2014 Metropolian Bulevardin toimipisteessä Helsingissä. Imoittaudu mukaan ja tule kuuntelemaan puheenvuoroja mentoroinnin uusista tuulista ja verkon antamista mahdollisuuksista. Tapahtuma Facebookissa.

Labels: tki
Hyvää Joulua!

Reititin-hankkeen väki kiittää kaikkia kuluneesta vuodesta ja toivottaa hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2014!

Labels: tki

Reititin-hankkeen esitys Online Educassa:

http://www.slideshare.net/slideshow/embed_code/28961958

Labels: tki

Lue hankkeen kuukausiposti:

Labels: tki, kit

Palveluportaali-projekti on jälleen ottanut harppauksen eteenpäin. Kesällä järjestetyllä konseptointikurssilla ideoitiin Metropolian työelämäyhteyksien kehittämistä ja nyt näiden visioiden pohjalta tehdään toimiva sähköinen palvelu.

Tavoitteena on luoda sivusto, josta työelämän edustajat ohjataan mahdollisimman jouhevasti juuri oikeanlaisen aihepiirin pariin. Esillä tulee olemaan mm. jo toteutettuja menestyksellisiä opiskelijaprojekteja, joista saa laajan kuvan oppilaitosyhteistyön tuomista mahdollisuuksista. Myös opiskelijoiden profiilit tulevat olemaan esillä, mikä tulee vahvistamaan omaa verkkopresenssiä ja edistämään siirtymistä työelämään.

Reitittimen lanseeraama PROksi-alusta tulee myös jatkossa toimimaan opinnäytteiden avoimena työstöpaikkana. Palveluporttaalin kehittäminen onkin osa PROksin jatkokehitystä ja markkinointia. Uuden sivun toivotaan lisäävän trafiikkia myös muihin Metropolian työelämälle tarkoitettuihin palveluihin.

Vaikka kesäkurssilla syntyikin jo näyttävä visuaalinen proto, vaatii palvelun tekninen toteutus vielä jonkin verran työtä. Hankkeeseen on rekrytoitu marraskuun alusta kaksi opiskelija-assistenttia tekemään palvelusta testattavan version tulevaksi kevääksi. Sivuston teknisestä toteutuksesta tulee vastaamaan digitaalisen viestinnän opiskelija Henri Nikka. Visuaalisen ilmeen saattamisesta lopulliseen muotoon vastaa graafisen suunnittelun opiskelija Juuso Salakka. Tuleva palveluportaali on toistaiseksi vielä ilman ytimekästä nimeä. Voit ehdottaa nimeä Reitittimen Facebook-sivulla.

kuva: Juuso Salakka

 

Seuraa live-raportointia e-oppimisen konferenssista Madridista.

Labels: tki