Skip to end of metadata
Go to start of metadata

Avoimen kehittämismallin yhteiskehittelytila

Icon

Tässä wikin työtilassa yhteiskehitellään avointa kehittämismallia Metropolialle. Toiminta ja kehittely on vasta alkamassa, joten työtilan rakenne, otsikot ja sisältö elävät ja kehittyvät. Ota osaa rohkeasti. Kokeile muokkausta ja kommentointia luovasti. Wiki ei mene rikki vaan kaikki sivut voidaan tarvittaessa palauttaa aikaisempaan muotoonsa. Voit pyytää käyttöapua myös Pyydä apua wikissä-sivulla.

Mikä on avoin kehittämismalli?

Tässä wikin työtilassa pohditaan uuden tyyppistä kehittämis- ja toimintamallia Metropolialle. Uuden kehittämismallin lähtökohtana on avoimuus ja läpinäkyvyys. Ajatuksena on se, että kaikilla kiinnostuneilla olisi mahdollisuus osallistua ammattikorkeakoulun kehittämiseen ja erilaisten ideoiden yhteiskehittelyyn. Konkreettisesti tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tutkimus- ja kehitystoiminnassa kuka tahansa voisi ideoida avoimella foorumilla uutta itseään kiinnostavaa kehitystoimintaa ja muut voisivat kommentoida ja innostuessaan ottaa tiiviimmin osaa. Ideoista voi kasvaa kokeiluja ja jopa ns. kärkihankkeita. Avoimessa kehittämismallissa pyritään myös siihen, että yhteistoiminta opiskelijoiden, opettajien, muun henkilökunnan, yritysten, julkisen sektorin toimijoiden ja muiden ulkopuolisten toimijoiden välillä lisääntyisi ja syvenisi.

Alustavana ideana on käynnistää tutkimus- ja kehityshanke yhdessä Helsingin yliopiston Toiminnan teorian ja kehittävän työntutkimuksen yksikön kanssa, jossa käynnistettäisiin avoimen kehittämismallin kokeiluja ja analysoitaisiin sen toimivuutta ammattikorkeakouluympäristössä.

Kehittämisen infrastruktuuri

IDEAT JA HANKKEET

Uudenlaisten yhteiskunnallisten käyttöarvojen tuottaminen. Opetuksen tutkimus- ja kehitystyön ja työelämän organisaatioiden kanssa tehtävän yhteistyön uudet muodot.

..........................

..........................

..........................

Strategiset kärkihankkeet

Uusien toimintatapojen kokeilut

Ideat

..........................

..........................

..........................

TOIMINTA-ALUSTA
VÄLINEET JA TUKI

Konkreettiset toimet

Muistiot

Wikiapu

  • No labels
You must log in to comment.