...
Mikä on fokusoidun ultraäänen toimintaperiaate ja kuinka tarkasti sillä voidaan operoida?
Kuten jo aiemmin mainitsin fokusoidun Fokusoidun ultraäänen toimintaperiaate on vastaava kuin suurennuslasin, kun sillä halutaan polttaa esimerkiksi lehtiä. Eli siinä suurennoslasi kerää kaikki linssiin tulleet auringonsäteet kulkemaan tietyn pisteen kautta, jota kutsutaan polttopisteeksi. Ja kun linssi asetetaan siten, että polttopiste on mahdollisimman pieni, saadaan aikaiseksi suuri energian intensiteetti, mikä tarkoittaa sitä, että kyseisen pisteen lämpötila alkaa nousemaan nopeasti. Lopputuloksena saadaan lehti syttymään tai tuhottua lehden rakenne polttopisteestä.
...
Fokusoitua ultraääntä voidaan siis käyttää funktionaaliseen neurokirurgiaan, kuten edellä mainitsin. Sillä on myös monia muita käyttökohteita, joita ovat muun muassa: munuaiskivien tuhoaminen, kaihileikkaukset missä silmän sisempi linssi emulsifioidaan (silmän eri nesteet sekoitetaan keskenään) ultraäänen avulla, lääkkeiden täsmäkuljetus aivoihin sekä kasvainten poistot. Molempia hyvän- ja huononlaatuisia kasvaimia voidaan poistaa FUS:illa. [1],[7]
...
Yhteenvetona fokusoitu ultraääni on vielä alkutekijöissään oleva teknologia, jonka käyttöönotto ei ole yleistynyt maailmalla. Sillä on kuitenkin huomattava potentiaali muuttaa monien eri sairauksien hoitomuotoja ihmisystävällisemmäksiihmisystävällisemmiksi, toimivammiksi sekä turvallisemmaksi. Onneksi kehityksen suunta on oikea ja Siksi onkin hyvä, että FUS:ia tutkitaan ja kehitetään alati, sekä sen . Lisäksi fokusoidun ultraäänen käyttöönotto on lisääntynyt huomattavasti muutaman viime vuoden aikana.[8]
...
Wikipedia, 2014, High-Intensity focused ultrasound, viitattu 23.10.2014Anchor HIFUwiki HIFUwiki
Focused ultrasound foundation, 2014, Mechanisms of Action, viitattu 23.10.2014Anchor Fusfoundation Fusfoundation
Youtube: Michigan Engineering, 2012, Histotripsy, a non-invasive cancer treatment, viitattu 23.10.2014Anchor youtube youtube
Wikipedia, 2014, Hemostasis, viitattu 23.10.2014Anchor hemostaasi hemostaasi
Focused ultrasound foundation,Technology Overview, viitattu 23.10.2014Anchor fusoverview fusoverview
Ted Talks, 2011, Ultrasound surgery –healing without cuts, viitattu 23.10.2014Anchor tedtalk tedtalk
Wikipedia, 2014, Phacoemulsification, viitattu 23.10.2014Anchor emulsifio emulsifio
Focused ultrasound foundation, 2014, State of Tecnhology, viitattu 23.10.2014Anchor fusstate fusstate
Liitteet
Kuva 1: http://www.fusinstruments.com/wp-content/uploads/2013/08/IntroPic.png
Kuva 2 : http://www.fusfoundation.org/images/colored_spots.jpg
Kuva 3: http://www.insightec.com/contentManagment/uploadedFiles/imageGallery/279.jpg
Kuva 4: http://www.uterine-fibroids.org/contentManagment/uploadedFiles/imageGallery/1big(1).jpg