Child pages
  • Tour de Metropolia 2009 reittikuvaukset
Skip to end of metadata
Go to start of metadata

Vuoden 2010 reittikuvaukset luettavissa 10.5. alkaen

Tutustu toistaiseksi reitin suunnitelmaan

Etappi 1: Bulevardi - Vanha viertotie

Yleiskuvaus:

Reitti kulkee Ruoholahden kautta Lapinlahteen, meren rantaa Hietaniemen hautausmaan sivuitse ja Merikannontien kautta Paciuksenkadulle ja Tukholmankadun toimipisteen ohitse. Paciuksenkadulta käännytään Huopalahdentielle, jonka vartta ajetaan suoraan Vanhalle viertotielle.

Reitin kulku:

Reitin ensimmäisellä vaiheella Bulevardilta Ruoholahteen täytyy ajaa erityisen rauhallisesti ja varovaisesti, sillä välillä on paljon tienylityksiä ja liikennevaloja. Liikkeelle lähdetään Bulevardin pyörätietä pitkin etelään Hietalahdentorin ohitse. Suojatien ja liikennevalojen kautta ylitetään Bulevardin ja Hietalahdenrannan risteys ja siirrytään Hietalahdenrannan pyörätielle, joka kulkee rannan puolella - menosuuntaan nähden vasemmalla.

Pyörätietä jatketaan pohjoiseen kohti Ruoholahtea Itämerenkadulle, jossa käännytään vasemmalle kohti Ruoholaden metroasemaa. Pyörätie on edelleen menosuuntaan nähden vasemmalla puolella tietä.

Ruoholahden metroaseman kohdalla - sen taakse jää Metropolian Ruoholahden toimipiste - ylitetään Itämerenkatu - VAROEN. Sitran tornitalon oikealta puolelta sukelletaan Porkkalankadun alittavaan tunneliin. Tunnelin jälkeen on loiva nousu ja tie kaartaa oikealle Lapinlahden sairaalan sivuitse. Nousun jälkeen asfaltoitu pyörätieosuus yhtyy Lapinlahdentiehen Lapinlahden sairaalan portin kohdalla. Tässä kohden käännytään vasemmalle Hietaniemen hautausmaan kiviaidan ja merenrannan välissä kulkevalle hiekkatielle.

Rannan hiekkatietä jatketaan loppuun asti ja hautausmaan muurin päättyessä käännytään oikealle Hiekkarannantielle. Hiekkarannantie tekee jyrkähkön mutkan vasemmalle yhtyessään Hietaniemenkatuun - ja sitä seurataan. Tässä kohden reitti on autotietä, joskin melko vähän liikennöityä. Hiekkarannantietä reunustaa tosin myös leveä jalkakäytävä, joten jos ei uskalla ajaa autotiellä, voinee jalkakäytävääkin hyödyntää.

Hiekkarannantie muuttuu Eteläiseksi Hesperiankaduksi, jolta käännytään vasemmalle pyörätielle kohti Merikannontietä.

Tästä eteenpäin ajetaankin sitten pitkään kutakuinkin suoraan pyörätietä pitkin. Merikannontiellä on syytä olla sikäli varovainen, että reitti välillä kapenee ja yhdessä kohdassa joutuu kiertämään paksurunkoisen puun. Lopulta Merikannontie yhtyy Paciuksenkatuun ja reitti kaartuu loivasti vasempaan. Tässä kohden vasemmalle puolelle jää pääministerin virka-asunto Kesäranta.

Paciuksenkadun pyörätietä (menosuuntaan nähden siis vasemmalla puolen tietä) jatketaan eteenpäin kutakuinkin Tukholmankadun risteykseen saakka (joka jää menosuuntaan nähden tien oikealle puolelle). Tässä kohden tarkkasilmäisimmät voivat havaita Tukholmankadun toimipisteen tien oikealla puolella. Kun tähän asti on noustu loivahkoa mäkeä ylös, kääntyy pyörätie nyt vasemmalle ja laskeutuu jyrkähkösti alas parkkipaikalle ja jatkuu sen sivuitse aina Allergiasairaalan risteykseen eli Paciuksenkadun ja Meilahdenkadun risteykseen. Risteys ylitetään ja pyörätietä jatketaan eteenpäin Paciuksenkadun suuntaisesti (edelleen menosuuntaan nähden sen vasemmalla puolen) kohti Munkkiniemen aukion risteystä eli Paciuksenkadun ja Huopalahdentien risteystä.

Risteyksessä reitti kääntyy oikealle Huopalahdentielle kohti pohjoista. Reitti kulkee Huopalahdentien oikealla puolella. Paciuksenkatu ylitetään liikennevaloissa, jonka jälkeen jatketaan ensin Huopalahdentien vierellä kulkevaa rinnakkaiskatua ja sen jälkeen Huopalahdentien vartta kulkevaa pyörätietä (menosuuntaan nähden siis tien oikealla puolen) aina Vanhalle viertotielle asti. Oikealle jää Niemenmäki, vasemmalle ensin Munkkiniemi ja sitten Munkkivuori. Ennen Vanhaa viertotietä , Munkkivuoren ostoskeskuksen kohdalla, on vielä ylitettävä Lapinmäentie liikennevaloissa. Siitten vain viimeiset sadat metrit ja ollaan jo Vanhan viertotien risteyksessä, jossa myös Metropolian toimipiste sijaitsee.

Etappi 2 Vanha viertotie - Leiritie (Myyrmäki)

Yleiskuvaus:

Reitti kulkee Pitäjänmäen ja Mäkkylän kautta Leppävaaraan ja sieltä Lintuvaaran kautta Vihdintielle ja Rajatorppaan vaihtelevissa ympäristöissä: työpaikka-alueella, puistossa, kerrostaloalueella, omakotialueella. Reitti kulkee sekä Helsingin, Espoon että Vantaan alueella ja näiden kaupunkien rajoja ylitetään useampaan kertaan. Myös kaikkien kolmen kaupungin yhteinen rajapyykki sivuutetaan melko läheltä, joskaan se ei pyöräreitille näy.

Reitin kulku:

Matka alkaa Huopalahdentien ylityksellä Vanhan viertotien risteyksessä. Huopalahdentiellä liikennettä on runsaanpuoleisesti, joten ylitys on tehtävä varoen. Sitten reitti jatkuu Vanhan viertotien menosuuntaan nähden vasemmalla puolella kulkevaa pyörätietä. Pyörätie yhdistyy saumattomasti Pitäjänmäentien vartta kulkevaan pyörätiehen, jolle käännytään loivasti vasempaan ja jota sitten ajetaankin vain suoraan aina Pajamäentien risteykseen asti. Reitti on suora, mutta on varottava seisoskelijoita, pyörätielle parkkeerattuja autoja ja muita singahtelijoita.

Pajamäentien risteyksestä pitäisi päästä Pitäjänmäen aseman kohdalla radan ylittävälle sillalle ja siitä taas Pitäjänmäentielle. Se onnistuu seuraavasti. Ylitetään varoen Pajamäentien risteyksen suojatiehässäkkä. Edessä avautuu puistoalue. Lähdetään ajamaan hiekkatietä eteenpäin. Vasemmalla näkyy lasten leikkipuisto. Noustaan mäkeä ylöspäin kunnes tullaan y-risteykseen. Jatketaan OIKEALLE. Metsäreitti päätyy Takkatielle, jonka toisella puolen avautuu radan ylittävä kaarisilta. Ylitetään Takkatie ja silta ja - ajamalla suoraan sillan jälkeen - päädytään Pitäjänmäentielle.

(Jos tämä tuntuu liian vaikealta, on mahdollista ajaa tämä väli koko ajan Pitäjänmäentietä pitkin. Eli ei mennä Pajamäentien ylityksen jälkeen puistoon, vaan jatketaan Pitäjänmäentietä oikealle. Tie alittaa junaradan. Radan alituksen jälkeen käännytään vasemmalle. Lopulta päädytään samaan kohtaan kuin puisto- ja siltareitillä.)

Pitäjänmäentietä jatketaan sillalta katsottuna vasemmalle, länteen. Pyörätie jatkuu menosuuntaan nähden tien vasemmalla puolella. Helsingistä siirrytään Espooseen ja Pitäjänmäentie muuttuu Turuntieksi. Mäkkylän aseman kohdilla pyörätie laskeutuu alas alikulkutunnelille. Tunneli alitetaan kääntyen oikealle ja tunnelin jälkeen vasemmalle - eli jatketaan Turuntien vartta samaan suuntaan, mutta nyt vain menosuuntaan nähden oikealla puolella. Pyörätietä jatketaan suoraan Turuntien suuntaisesti länteen ja alitetaan Kehä I. Lopulta saavutaan Leppävaaran Gallerian edustalla olevalle parkkipaikalle Turuntien pohjoispuolella, Kehä I:n länsipuolella, Leppävaaran asemaa ja Sello-kauppakeskusta vastapäätä.

Metropolian Leppävaaran toimipiste on aivan tuntumassa, mutta yksinkertaisuuden vuoksi sinne ei koukata. Sen sijaan käänytään 90 astetta oikealle Lintuvaarantielle, jota pitkin lähdetään ajamaan pohjoisen suuntaan. Lintuvaarantiellä pyörätietä ajetaan tien oikealla puolella menosuuntaan nähden.

Lintuvaarantie on loivasti nouseva alkumatkasta. Sitä ajetaan pitkä pätkä. Lopulta - kun isoimpien kerrostalojen katveesta on jo siirrytty pois - vastaan tulee liikenneympyrä ja pieni ostoskeskus. Sen ohi jatketaan vielä suoraan Pohjoiselle Lintuvaarantielle. Sitä ajetaan pari korttelinväliä; Kirvisentien risteyksen jälkeen käännytään oikealle Lintumetsäntielle - se on aluksi katumainen, mutta sitten tien oikeaan laitaan ilmestyy pyörätie. Jatketaan eteenpäin omakotialueen halki kulkevalle Sotilastorpantielle. Siis koko ajan suoraan eteenpäin.

Sotilastorpantie päättyy Vanhaan Hämeenkyläntiehen, jota pitkin saattaa jonkin verran kulkea autojakin. Se on maaseutuhenkinen asfalttitie, jonka reunassa ei ole pyörätietä. Risteyksessä käännytään varoen vasempaan ja ajetaan jonossa Vanhaa Hämeenkyläntietä aina Vihdintien risteykseen asti. Aivan viime metreillä ennen Vihdintietä päästään pyörätielle. Vihdintie ylitetään liikennevaloissa.

Kun Vihdintien yli on päästy, käännytään heti vasemmalle, ylitetään vielä yhdet liikennevalot (Paperitien risteyksessä) ja jatketaan Vihdintien vartta (menosuuntaan nähden oikealla puolen) kulkevaa pyörätietä luoteeseen. Varsin pian pyörätiestä erkanee OIKEALLE y-risteys, hiekkatie. Käännytään sille ja ajetaan sitä suoraan eteenpäin, kunnes päädytään Torpantielle. Tässä kohtaa reittiä tehdään varsinainen kolmen kaupungin pikakierros: Vihdintie ylitetään Helsingissä, hiekkatieosuus ajetaan Espoossa ja sen muuttuessa kaduksi ollaankin jo Vantaalla. Kaikkien kolmen kaupungin yhteinen rajapyykki jää metsikköön reitin oikealle puolelle.

(Jos kuitenkin ajat hiekkatien risteyksen ohitse ja huomaat tulleesi Rajatorpantien risteykseen, jossa on liikennevalot, niin ei hätää. Ylitä vain risteys liikennevaloissa ja jatka Rajatorpantien pohjoispuolella kulkevaa pyörätietä itään, eli oikealle. Päädyt alla kuvatulle reitille.)

Torpantietä jatketaan suoraan (pyörätie kulkee menosuuntaan vasemmalla puolen) kunnes tullaan Rajatorpantielle. Se alitetaan alikulkutunnelissa (muistakaa soittaa kelloa!), jonka jälkeen käännytään oikealle Rajatorpantien vartta kulkevalle pyörätielle. Sitä ajetaan runsaan kilometrin verran. Kun on ohitettu vasemmalle jäävä Energia-Areena-urheiluhalli ja Raappavuorentien liikennevalot, näkyykin Metropolian Leiritien toimipiste jo Rajatorpantien toisella puolella. Rajatorpantie ylitetään ja ajetaan Leiritien toimipisteen sisäpihalle, pyöräilykatoksen tuntumaan. Käynti sisäpihalle tapahtuu Leiritien puolelta.

Etappi 3 : Leiritie - Lummetie

Yleiskuvaus:

Reitti seuraa suurelta osin ruskein opastein merkittyä kansallista pyöräreittiä. Reititi kulkee Haltialan ulkoilualueen halki Vantaanjoen etelärantaa, Tammiston kautta Helsingin pitäjän kirkolle (eli Pyhän Laurin kirkolle) ja sieltä edelleen Keravanjoen rantaa pitkin Tikkurilaan.

Reitin kulku:

Leiritieltä käännytään oikealle Rajatorpantielle ja tien menosuuntaan nähden oikealla puolella olevaa pyörätietä jatketaan suoraan Jönsaksentielle asti. Siellä seurataan Tikkurilaan osoittavia tienviittoja oikealle ja sitten lievästi vasempaan kaartaen. Saavutaan Vaskipellon puistoalueelle, jossa ylitetään pienen lammen ylittävä silta ja seurataan pyörätietä eteenpäin idän suuntaan. Tässä kohden liitytään kansalliselle pyöreitille. Sen tunnuksena ovat ruskealla pohjalla olevat polkupyörän kuvat ja reitin kulkusuuntaa osoittavat nuolet. Merkkejä on esimerkiksi liikennemerkkien pylväissä.

Kun pyörätie yhtyy Vaskipellontiehen (katuviitta on selvästi nähtävissä) käännytään asfaltoidulle pyörätielle oikealle (se on menosuuntaan nähden tien oikealla puolella). Sitä ajetaan loppuun asti Vanhan Kaarelantien risteykseen. Risteys ylitetään VAROEN ja käänytään oikealle. Heti seuraavasta risteyksestä käännytään jyrkästi vasemmalle Palotielle.

Palotie kulkee vanhan omakotialueen läpi. Sitä ajetaan loppuun asti ja sen päättyessä siirrytään Vantaalta Helsingin puolelle. Suoraan edessä häämöttää Hämeenlinnanväylä, joka ylitetään kevyen liikenteen siltaa pitkin. Sillalle kannattaa ajaa varoen; juuri ennen siltaa erkanee tiestä viistosti vasempaan "oikoreitti", joka kuitenkin muuttuu äkkiä melko jyrkäksi - kannattaa siis kiertää "virallista " reittiä pitkin.

Kun silta on ylitetty, saavutaan Kunikaantammentielle. Sitä jatketaankin sitten Haltialaan asti. Ensimmäisessä vaiheessa tie on hiekkatietä, jossa ei ole liikennettä. Tie risteää kuitenkin pian Hakuninmaantien, joka on ylitettävä varoen. Sen jälkeen Kunikaantammentie jatkuu maaseutuhenkisenä asfalttietienä, jossa voi olla hieman liikennettä. Asfaltoitu osuus päättyy Pitkäkosken ulkoilumajalle jonka jälkeen se jatkuu ulkoilutienä. Autojen pääsy ulkoilutielle on estetty puomilla. Pyörällä siitä voi mennä, mutta vain yksi kerrallaan.

Puomin jälkeen jatketaan vain suoraan nyt ulkoilutieksi muuttunutta Kunikaantammentietä. Ensin on pitkä pätkä hiekkatietä, joka pienen parkkipaikan jälkeen muuttuu asfalttitieksi. Sitä jatketaan eteenpäin Haltialan tilalle, jossa tie kaartaa oikealle. Tietä jatketaan kaarteen jälkeen vielä eteenpäin lyhyen matkaa, kunnes tien vasemmalla puolen näkyy valkoinen silta, joka ylittää Vantaanjoen.

Silta ylitetään ja päädytään Tammistoon. Sillan jälkeen jatketaan viistosti vasempaan pyörätietä. Se päättyy Tammistontielle, jonka vartta vasemmalla puolen kulkeva pyörätie jatkuu viistosti oikealle. Tammistontie päättyy Valimotielle, jonka vartta kulkevaa pyörätietä (menosuuntaan nähden vasemmalla) jatketaan vasempaan aina Ylästöntien risteykseen asti (eli Plantagenin ja Bauhausin kohdalle).

Nyt risteys pitää ylittää viistosti oikeaan. Eli ensin mennään suoraan Ylästöntien yli. Sitten mennään oikealle Valimontien yli. (Tai sitten ensin Valimontien yli oikeaan ja sitten Ylästöntien yli vasempaan. Tulos on sama.) Siis kahdet liikennevalot.

Noh, kun tästä on selvitty, on jatko mukavampaa. Seuraavaksi pitää alittaa Tuusulantie, jotta päästään Helsingin pitäjän kirkonkylään. Tuusulantien alittava tunneli on Valimokujan päässä. Sinne pääsee jatkamalla Ylästöntien viertä seuraavaan risteykseen Kappalaisentielle - satakunta metriä, jos sitäkään - , kääntymällä siitä vasempaan, ajamalla tien päähän Valimokujalle ja kääntymällä oikeaan. Tunneli on Valimokujan päässä. (Tunnelille pääsee myös jos ajaa Ylästöntietä Tuusulantielle saakka ja kääntyy vasemmalle ennen Tuusulantien alitusta. Ja seuraa sitten Tuusulantien vartta niin pitkälle, että tunneli tulee vastaan.)

Tunneli on syytä alittaa varoen (soittaen kelloa?). Tunnelin jälkeen tie kaartuu lievästi oikealle ja sen jälkeen on myös nousu. Varokaa törmäyksiä! Tunnelista noustaan punmultaisten talojen reunustamalle Kylänraitille, joka ´päättyy Kuriiritielle. Tie ylitetään ja käännytään vasempaan. Kuriiritietä ajetaan aivan Kehä III:lle asti ja sitten käännytään oikealle (Kehä III:a ei siis aliteta). Kutakuinkin Kehä III:a seurailevaa pyörätietä ajetaan peltomaiseman halki, kunnes päädytään Keravanjoen ylittävälle puusillalle.

Silta ylitetään ja siirrytään Keravanjoen Helsingin puoleiselle rannalle. Jatketaan vasempaan koko ajan joen rantaa seuraten. Joenrannan pyörätietä seurataan aina Tikkurlantielle asti. Tikkurlantie alitetaan Lidlin kohdalla. Alituksen jälkeen saavutaan asuinalueelle ja ollaan hieman etäännytty joesta. Joen rantaan palataan kääntymällä heti alituksen jälkeen vasemmalle. Kun joki taas tulee näkyviin, sitä seurataan.

Tie päätyy lopulta tiedekeskus Heurekan sivuitse kulkevalle pyörätielle. Hiukan ennen rantareitin yhtymistä Heurekan pyörärtielle se erkanee oikealle jokirannasta ja nousee ylös. Risteyksestä käännytään vasempaan ja tuota pikaa saavutaan sillalle, joka ylittää Keravanjoen aivan Heurekan kohdalla.

Nyt aletaan taas olla ihmisten ilmoilla ja on syytä varoa jalankulkijoita ja muita pyöräilijöitä. Silta ylitetään ja saavutaan kuvitettuun alikulkutunneliin. Se alitetaan, ja käännytään välittömästi oikealle. Tässä kannattaa myös olla varovainen. Kun on tunnelin jälkeen käännytty oikealle, tie nousee hieman. Jatketaan suoraan (tai aavistuksen vasempaan), ylitetään tie, ja päädytään Ratatielle. Sitä jatketaan eteenpäin, ylitetään Unikkotie, sitten Asematie (varokaa jalankulkijoita!). Asematien jälkeen vasemmalla avautuu leikkipuisto. Käännytään sinne, ajetaan sen läpi jatkaen viistosti vasempaan - ja ollaan perilla Metropolian Tikkurilan toimipisteessä!

Etappi 4: Lummetie - Hämeentie


Yleiskuvaus:


Lummetieltä ajetaan junarataa seuraten pyöräteitä etelään Puistolan, Malmin ja Pukinmäen sivuitse Savelaan. Savelassa siirrytään Vantaanjoen vartta seuraavalle reitille, jota pitkin ajetaan Vanhankaupunginkoskelle Hämeentien toimipisteeseen.

Reitin kulku:


Etapin alku kulkee jonkin matkaa samaa reittiä kuin edellisen etapin loppu. Lummetien toimipisteestä (Vehkapolun puolelta) ajetaan leikkipuiston sivuitse Ratatielle, jota jatketaan Heurekalle (sama alikulku ja sillan ylitys kuin etapilla 3, nyt vain toiseen suuntaan).

Kun Keravanjoki on ylitetty ja Heureka näkyy vasemmalla puolen, jatketaan sillain jälkeen oikealle kaartavaa hiekkatietä eteenpäin. Hiekkatie päätyy radanvarteen ja seuraa rataa sen länsipuolella. Reitti yhtyy lopulta asfaltoituun katuun, jota jatketaan parisataa metriä, kunnes katuosuus päättyy ja reitti muuttuu taas (hieman kuoppaiseksi) hiekkatieksi.  Edelleen seurataan rataa. Hiekkatieosuutta ei jatku pitkään, ja sen päättyessä jatketaan rataa seuraten loivasti vasempaan.  Nyt saavutaan Puistolan asemalle.

Puistolan aseman kohdalla radan vierusta seuraava pyörätie päättyy. Tässä kohden on ylitettävä Tapulikaupungintie suojatietä pitkin. Nyt jatketaan autotietä pitkin satakunta metriä seuraavaan risteykseen, josta käännytään oikealle. Heti kohta vasemmalla on pyörätie, jolle käännytään ja jota jatketaan eteenpäin. Pyörätie kulkee etelään Tapulikaupungintien suuntaisesti, joskaan ei aivan sen vieressä. Lopulta päädytään risteykseen, jossa Tapulikaupungintie yhtyy Tapanilankaareen. Pyörätie kaartaa oikealle ja saavutaan Tapanilankaaren ylittävän suojatien kohdalle.

Käännytään siis vasempaan suojatielle ja ylitetään sitä pitkin varoen Tapanilankaari (jolla on melko paljon liikennettä). Suojatien jälkeen jatketaan vasempaan Kanervantielle, ajetaan satakunta metriä ja tien päättyessä käännytään vasemmalle mäkeä ylös Veljestentielle. Mäen päällä käänytään vasempaan Jukolantielle. Sitä ja sen jatkeita pitkin ajetaan suoraan eteenpäin kunnes tie päättyy Päivöläntiehen. Se ylitetään suojatietä pitkin ja päädytään Viertolantielle.

Viertolantietä jatketaankin sitten suoraan eteenpäin pyörätietä pitkin. Ensin mäkeä alas ja sitten tasaista tietä kohti Malmia. Välillä joudutaan ylittämään risteyksiä, joista tulevia autoja kannattaa varoa. Jossain vaiheessa tie muuttuu Malmin kauppatieksi ja ohittaa Malmin kauppakeskuksen. Kauppakeskuksen jälkeen jatketaan vain suoraan eteenpäin, kunnes tie alkaa kaartua oikealle. Nyt on aika ylittää tie.

Kaarteen jälkeen vasemmalla on suojatie, joka ylitetään. Sen jälkeen kaarretaan vasemmalle junaradan alittavaan alikulkutunneliin. Tunnelin jälkeen kannattaa ajaa suoraan eteenpäin mäki ylös törmäysten välttämiseksi.

Tunnelin jälkeen reitti jatkuu edelleen rataa ja (tulkinnasta riippuen) radan itä / eteläpuolista Malminkaarta seuraten lounaaseen. Tunnelin ulostulosta katsoen jatketaan siis oikealle, mutta käytännössä kannattaa ajaa tunnelin jälkeen suoraan, tehdä 180 asteen käännös takaisinpäin ja kääntyä sitten vasemmalle Malminkaarta menosuuntaan nähden vasemmalla puolen kulkevalle pyörätielle.

Pyörätietä jatketaan suoraan eteenpäin, ylitetään Kehä I:n ylittävä silta (jonka molemmin puolin on liittymä, jälkimmäisessä on liikennevalot).  Vielä ylitetään Rapakivenkaari ja laskeudutaan alas Savelan ja Pihlajamäen välissä olevalle puistoalueelle.

Reitti kulkee nyt viistosti oikeaan etenevää hiekkatietä pitkin. Sitä seurataan suoraan, kunnes tie alkaa kaartaa vasemmalle ja tullaan risteykseen, jossa on suuri Moolok-tyyppinen roska-astia. Nyt käännytään vasemmalle. Jatketaan hiekkatietä edelleen, kunnes saavutaan Vantaanjoen ylittävälle rautatie- ja kevyen liikenteen sillalle. Sillan kohdalla käännytään viistosti vasempaan, ylitetään sillalle menevä kevyen liikenteen väylä, ja käänytään loivasti oikealle Vantaanjoen rantaa seuraavalle ulkoilutielle.

Ulkoilutie on kapeahko ja mutkitteleva, joten sitä on syytä ajaa varoen. Hakkuuaukean jälkeen reitti kaartuu lievästi vasemmalle ja nousee ylös.  Tässä on hyvä olla varovainen: ensin on jyrkähkö lyhyt nousu ylös, sitten loiva kaarre vasempaan ja jyrkähkö lasku alas, jonka jälkeen tie vielä kaartaa vasempaan.

Seuraava jännitysmomentti on Lahdentien alitus. Se tapahtuu matalahkossa, pimeähkössä ja alustaltaan hieman kuoppaisessa tunnelissa.

Tunnelin jälkeen seurataan edelleen Vantaanjoen vartta kohti Vanhankaupunginkoskea. Kosken kohdalla alitetaan Viikintie ja reitti kapenee. On myös lievä nousu.

Reitti johtaa Katariina Saksilaisen kadun varrella olevan ravintola Koskenrannan viereen (punainen puurakennus, joka näyttää varastolta). Sen kohdalla voi kääntyä oikoreittiä oikealle, kosken vartta tai sitten jatkaa Katariina Saksilaisen kadun päähän (jossa on työmaaparakkeja) ja kääntyä siitä oikealle. Molemmat reitit vievä Vanhankaupunginlahden itäpuoliselle pyörätielle, joka päätyy lahden ylittävälle kevyen liikenteen riippusillalle,  Matinsillalle. Kun silta ylitetään, näkyykin Metropolian Hämeentien toimipiste jo viistosti oikealla.  Sillan jälkeen voi kaartaa heti oikealle tai ajaa suoraan ja koukata Hämeentien toimipisteen parkkipaikalle hieman etäämpää.

Olet perillä!


  • No labels
You must log in to comment.